Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Pääkirjoitus Päijät-Hämeen kurssi on kohdillaan – Lahden alueelle yritysbarometrissä hyvä sijoitus

Päijät-Häme kirkastaa yritysten silmissä kilpeään vauhdikkaasti. Lahti ja muut maakunnan kunnat ovat perinteisesti majailleet yritysbarometreissä pohjamudissa. Yksi muutos nähtiin keskiviikkona.

Päijät-Häme ylsi Lahdessa julkistetussa Suomen Yrittäjien elinvoimabarometrissä jo maan viidenneksi elinvoimaisimmaksi maakunnaksi.

Vielä 2018 Päijät-Häme oli kuntien elinvoimaa mittaavassa barometrissä viimeisellä sijalla. Tässä kyselyssä maakunta on kivunnut ylöspäin joka vuosi. Lahtikin on päässyt suurimpien kaupunkien kokoluokassa kymmenen parhaan joukkoon.

Yksittäisistä kysymyksistä Päijät-Häme menestyy parhaiten maakunnan osallistumisessa verkostoitumistilaisuuksiin.

Helsinkihän on kuin Rooma: kaikki tiet vievät sinne.

Toiseksi korkein sijoitus Päijät-Hämeellä on liikuntapalveluissa sekä verkostoitumisessa hyvinvointialueen, muiden yritysten ja kuntien kanssa. Niissä sijoitus on koko maassa kolmas. Maakunta on kolmonen myös siinä, kuinka hyvin suuremmat yritykset ottavat pienempiä mukaan toimintaan.

Koko Suomen yrittäjien mielestä vahvin elinvoima on Uudellamaalla. Sen erityinen vahvuus on saavutettavuus. Helsinkihän on kuin Rooma: kaikki tiet vievät sinne. Toivottavasti Päijät-Hämeen saavutettavuuteen ei tulevaisuudessa tule heikennyksiä esimerkiksi Itäradan muodossa.

Toiseksi vahvimman elinvoiman yrittäjät rankkasivat Pirkanmaalle ja kolmanneksi Pohjanmaalle.

Päijät-Hämeen sijoitus laskee huomattavasti, jos elinvoimaa mittaa kylmästi Tilastokeskuksen lukujen valossa. Asiantuntija Timo Aron tuoreessa rankingissa Lahden seutu on vasta sijalla 13.

Päijät-Häme sijoittuu viimeiseksi bruttokansantuotteessa asukasta kohden. Alueen ostovoima voisi siis olla nykyistä parempi. Positiivisen puolelle Lahden seutu ei yllä missään 15 avainmuuttujassa.

Sijoitusta heikentää kuitenkin se, että Päijät-Hämeessä koko maakunta on samaa seutukuntaa. Arvosanaa alentavat siis alueen köyhimmät kunnat. Näin ei muualla Suomessa ole.

Aron mukaan Lahden seudun vahvuudet ovat mainio sijainti lähellä pääkaupunkiseutua, ympäristöön panostaminen ja tuore yliopisto. Nämä kaikki toimivat magneetin lailla..

Lahden alueella voi muutenkin olla optimistisia: jos yrittäjillä on suuri usko alueeseen, sinne syntyy uusia työpaikkoja ja sitä myöten muuttaa ja syntyy uusia veronmaksajia. Ja veroilla saadaan lisää palveluja.