Energia-alalla puhaltavat konkreettisesti uudet tuulet. Tuulivoima on niin edullista ja sitä on rakennettu niin paljon, että Lahdessakin kannattaa alkaa tehdä lämpöä sähköllä. Lahti Energia aikoo hankkia kaukolämmön tuottamiseksi sähkökattilan.
Suunnanmuutos on merkittävä, sillä tähän asti lämpöä on tehty polttamalla. Aikanaan kattilaan kaadettiin paljon fossiilisia polttoaineita, esimerkiksi venäläistä kivihiiltä. Yhtiö teki muutama vuosi sitten onnistuneen vihreän siirtymän, ja nyt fossiilisia poltetaan enää häviävän pieni määrä – lukuun ottamatta muovijätettä.
Lahti Energia alkoi polttaa energiajätettä ja metsähaketta. Nyt kummankin yllä on synkkiä pilviä. EU uhkaa suitsia sekä jätteen että puun polttamista. Etenkin muovin kierrätystä halutaan lisätä sekä luontoon jättää riittävästi puuainesta maaperää, eläimiä ja hiilensidontaa varten.
Euroopan energiakriisi on peruttu.
Kaiken kukkuraksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan tyrehdytti metsähakkeen saannin itärajan takaa. Seurauksena kotimaisen hakkeen hinta on noussut huomattavasti.
Niinpä Lahti Energiassa on laskettu yksi plus yksi. Kun polttaminen on entistä hankalampaa ja kalliimpaa, kannattaa pikku hiljaa siirtyä sähkölämmitykseen, joka on yhä halvempaa. Sähköfutuurit näyttävät tulevaisuudelle hyvin edullisia hintoja.
Tuulivoima on halpaa, mutta se vaatii tyyninä säinä säätövoimaa. Siinä parhaat vaihtoehdot ovat vesi- ja ydinvoima. Vesivoimaa saa lisää parantamalla siirtoyhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan. Ydinvoimaa taas on juuri tullut roppakaupalla lisää, kun Olkiluoto 3 viimein tuottaa sähköä.
Vaalikonevastausten (Uutissuomalainen 21.3.) perusteella ydinvoimaa haluavat lisää kaikkien muiden puolueiden paitsi vasemmistoliiton ehdokkaat. Ydinvoimalla on poliittista muttei taloudellista kannatusta. Yksikään yhtiö ei pyri saamaan Suomeen uutta reaktoria. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten niitä oli kolme: Fortum, Teollisuuden Voima ja Fennovoima. Kaikkien voimalahankkeet ovat kaatuneet.
Onneksi on paitsi tuuli- myös aurinkovoimaa. Viimeksi mainitulla on Suomessa kaikkein suurin kasvuvauhti. Paneeleita pystytetään kovaa kyytiä Päijät-Hämeeseenkin.
Edullisen uusiutuvan sähkön avulla voidaan jo lähitulevaisuudessa paitsi kaukolämmittää koteja myös valmistaa vetyä. Sitä voidaan käyttää raskaan liikenteen polttoaineena, tai siitä voidaan tehdä synteettisiä polttoaineita, esimerkiksi maakaasua. Euroopan energiakriisi on peruttu.