Koska Eurooppa lämpiää yhä kaasulla, olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen on välttämätöntä nopeassa siirtymässä pois fossiilisista polttoaineista. Suomessa biopolttoaineiden riittävyys kaukolämmön tuotantoon ja rakennusten aiheuttamat sähkön kulutuspiikit ajavat samaa asiaa.
Niinpä Euroopan unioni on entisestään tiukentamassa vaatimuksiaan velvoittavan lainsäädännön kautta. Ne tulevat koskemaan myös Suomea. Energiatehokkuuden parantaminen onkin entistä tärkeämpää seuraavalla hallituskaudella.
Suomessa on jo tämän hallituskauden aikana päästy hyvään vauhtiin energiaremonteissa. Ajureina tässä ovat toimineet ainakin kohonneet energiakustannukset sekä markkinoiden kypsyminen etenkin lämpöpumppuratkaisuiden osalta. Myös energiaremonteille annetut tuet ovat osaltaan kiihdyttäneet joitakin toimenpiteitä, varsinkin öljylämmityksestä luopumista.
Rakennuskannassamme on paljon hyvää, ja energiajärjestelmämme puhdistuu kohtuullista vauhtia. Samalla, kun tietoja valmisteilla olevan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistuksen suunnitelmista on tihkunut, on herännyt pelko, missä määrin jo tehtyjen toimenpiteiden lisäksi tulee vaatimuksia remonteista seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Vaikka vielä ei olekaan selvää, mitkä lopulliset vaatimukset ovat, osa niistä voi tuntua kohtuuttomilta etenkin haavoittuvassa asemassa olevissa kohteissa.
Yhteiskunta voi edesauttaa vihreässä siirtymässä erilaisilla tuki-instrumenteilla. Valtion tukia energiatehokkuuden lisäämiseen voidaan perustella sillä, että perinteisesti jopa taloudellisesti erittäin kannattavia energiaremontteja on jäänyt tekemättä. Hyötyjä tuesta saadaan myös, jos tukijärjestelmä ohjaa parempaan suunnitteluun, nopeampaan aikatauluun tai mahdollisesti laajempaan korjaukseen.
Nyt tulisi huomio siirtää hankkeisiin, jotka eivät toteutuisi ilman tukia.
Täydellistä tukijärjestelmää on kuitenkin vaikea luoda. Tutkimuksissa on havaittu, että usein jopa valtaosa tuista menee toimenpiteisiin, jotka toteutuisivat muutenkin. Selvityksemme mukaan myös nykyisen, vuonna 2020 käynnistyneen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n energia-avustuksen haasteet liittyvät tuen kohdentumiseen.
Etenkään tukien sosiaalisesti oikeudenmukainen jakautuminen ei ole tähän asti saanut riittävästi huomiota. Tuet menevät usein keskimääräistä varakkaammille talouksille.
Nyt tulisi huomio siirtää hankkeisiin, jotka eivät toteutuisi ilman tukia, mutta olisivat kuitenkin hyödyllisiä toteuttaa. Samalla voidaan ennakoivasti ottaa huomioon tulevat EU-vaatimukset etenkin heikoimmassa kunnossa olevien kohteiden korjauksista.
Energiaremontit ovat järkevimpiä, kun rakennus on muutenkin korjaustarpeessa. Silloin tuen pitäisi ohjata perusteellisempaan korjaukseen, koska kerralla kuntoon pitkäksi aikaa on taloudellisinta niin asukkaan kuin yhteiskunnan kannalta.
Tuen pitäisi olla mahdollisuus etenkin pienemmän tuloluokan asukkaille ja vähemmän arvokkaiden alueiden talojen korjaamiseen. Tukien kohdentaminen on väistämättä haasteellista. Sen ei kuitenkaan tulisi estää tukijärjestelmän kehittämistä tieteellisen tarkastelun pohjalta.
Valtion muutenkin velkaantuessa tulee aina tarkastella, käynnistääkö tuki edelleen hankkeita vai siirtyykö se vain hintoihin tilanteessa, jossa toimenpiteet tehtäisiin muutenkin. Kaikki tämä tulee suhteuttaa siihen, että markkinoilla tulee olla myös aikaa sopeutua.
Suomesta löytyy erinomaista osaamista toteuttaa uudistuksia. Energia-avustus on instrumentti, jonka pohjalta voidaankin miettiä järjestelmää, joka kannustaa jatkossa etenkin haastavien kohteiden toteuttamiseen.
Suosituksemme on selkiyttää nykyistä energia-avustusjärjestelmää ja mahdollistaa myös laajamittaisten hankkeiden käynnistyminen sen sijaan, että tuettaisiin vain isommalla prosentilla yksittäisiä järjestelmävaihtoja.
Ehdotamme kokonaisratkaisua, jolla samalla avustetaan myös rahoitusmahdollisuuksia. Näkemyksemme perustuu osaltaan kokemukseen Virosta, jossa on pidemmän aikaa ollut toiminnassa energia-avustuksen kaltainen järjestelmä, jolla on saatu isoja hankkeita käynnistettyä myös haastavissa lähiökohteissa.
Räihä toimii tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Kurnitski on professori Tallinnan teknillisessä yliopistossa sekä Aalto-yliopistossa.