Sinettivaha sulaa jo. Suomi sai perjantaina Turkin presidentiltä Recep Tayyip Erdoganilta lupauksen, että Suomi hyväksytään Naton jäseneksi. Ratifiointiprosessi käynnistyy nyt Turkin parlamentissa ja asian pitäisi olla kunnossa ennen toukokuisia vaaleja. Enää vain Unkari on jarruna, mutta tokkopa se uskaltaa kovin pitkään olla vastahankaan. Yksinäisestä tulisi helposti silmätikku Naton sisällä.
Voisi sanoa, että nyt Suomi on lopullisesti naulittu maailmankartalla osaksi länttä. Ja vaikka Nato ei mikään alati yhteisymmärryksessä toimiva samanmielisten maiden joukko olekaan, niin eipä maailmasta vahvempaakaan liittoa löydy. Kukaan ei ole uskaltanut kokeilla Naton 5. artiklan pitävyyttä. Eikä toivottavasti kokeilekaan. Väkimäärällä laskettuna länsimaat ei ole enemmistö, mutta sotavoimissa löytyy.
Suomen jäsenyys Natossa eteni lopulta nopeasti. Siihen tarvittiin Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja muutama muisto menneisyydestä. Ei enempää, ei vähempää. Jäsenyyttä kannattavien vähemmistö muuttui vahvaksi enemmistöksi. Sodan alkamisesta kului 77 päivää siihen, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoivat kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Muutaman päivän perästä Suomi sitten virallisesti päätti asiasta. Hakemusasiakirjat allekirjoitettiin heinäkuussa. Ratifiointikierros eteni pääasiassa sutjakasti, ja nyt viimeisetkin vastarannankiisket alkavat olla voitettu kanta.
Suomen ujuttautumisella länsimaaksi on kuitenkin paljon pidempi historia kuin nyt eletty vuosi.
Ensimmäisen maailmansodan melskeissä Suomi päätti itsenäistyä. Kansa ei ollut yksimielinen ja koimme surullisen sisällissodan. Vasta Talvisota sai lopulta rivimme suoriksi ja kansan katsomaan samaan suuntaan. Sotakorvaukset maksettiin ja valvontakomissiota siedettiin. Samalla rakennettiin uutta teollisuutta ja vahvistettiin vanhaa. Tärkeä asiakas oli idässä, mutta investointihyödykkeillä oli kysyntää myös lännessä.
Pientä etäisyyttä ylläpitäen on hivutettu askeleita taaksepäin.
Suomen historiaan kuuluvat sanat suomettuminen ja rähmällään olo itään. Tunnetusti maantieteelle ei ole voitu mitään ja naapurin kanssa on pitänyt tulla toimeen. Varmasti on ollut tarpeettomankin läheistä ystävyyttä, mutta toisaalta suomalaiset ovat myös ovelasti pitäneet koko ajan jalkaa lännen oven raossa. Eivätkä vain pitäneet vaan naapuria silmiin katsoen, pientä etäisyyttä ylläpitäen on samalla varovasti hivutettu askeleita taaksepäin.
Presidentti Urho Kekkonen havahtui 1960-luvun lopulla siihen, että Britannian ja Tanskan liittyminen EEC:hen eli Euroopan talousyhteisöön muutti markkina-asetelmaa Suomen vientikaupassa. Kekkonen totesi valtiopäivien avajaispuheessaan 1970, että Suomi pyrkii kauppasuhteiden tasapuoliseen kehittämiseen sekä lännen että idän kanssa. Tässä järjestyksessä. Muutama vuosi myöhemmin, syksyllä 1973 Suomi solmi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. 1980-luvulla oli vuorossa Efta ja 1990-luvun puolivälissä EU. 1990-luvun lopulla Suomi kytkettiin osaksi eurojärjestelmää, ainoana Pohjoismaana.
Natonkin kanssa on edetty vaihe vaiheelta. Niin sanottu kumppanuussopimus allekirjoitettiin pian EU-jäsenyyden jälkeen vuonna 1997. Isäntämaasopimus solmittiin syksyllä 2014, piakkoin Krimin valloituksen jälkeen. Täysjäsenyys on siten viimeinen etappi sillä pitkällä polulla, jossa Suomi on asemoitu osaksi länttä. EU:n ohella Nato on tärkein turvallisuuspoliittinen viiteryhmämme, jota ei näinä aikoina sovi lainkaan vähätellä.