Eräs äiti kertoi minulle vaalikentillä tositarinan, jota mietin pitkään. Kyse oli perheen kolmannesta lapsesta ja vuosien sitkeästä taistelusta pojan auttamiseksi.
Kouluiän lähestyessä lapsella todettiin haasteita kielellisessä suoriutumisessa, havaintotoiminnoissa ja käden taidoissa. Lapsi ohjattiin päiväkodin varhaiskasvatukseen, mutta ei jatkotutkimuksiin. Koulussa poika selvisi jotenkuten äidin tuella.
Kutsunnoissa katsottiin läpi siihenastiset lausunnot ja nuori mies vapautettiin armeijasta. Nuoren asiat eivät olleet kunnossa, ja äiti yritti edelleen hakea apua. Tällä kertaa tuloksena oli lähete psykologille ja jatkotutkimuksiin.
Lopputulemana oli, että potilaalla ei katsottu olevan diagnosoitavaa. Sen sijaan äidin todettiin olevan haluton päästämään irti lapsestaan ja lääkäri väitti hänen estävän lapsensa itsenäistymistä. Vastaus ei äitiä tyydyttänyt – hänellä on kaksi vanhempaa lasta, jotka ovat itsenäisesti pärjääviä aikuisia.
Toistuvasti vastaanotolle ilmestyvän nuoren kohdalla on pysähdyttävä miettimään, mistä oikeasti on kysymys.
Taas kului aikaa ja tuli ammatinvalinnan aika. Oppimisvaikeudet eivät katoa itsekseen, ja siksi äiti vei nuoren miehen psykologin pakeille. Jälleen todettiin tuen tarvetta, mutta asiaa ei pidetty tarpeellisena selvittää enempää, vaikka tekstin ymmärtäminen oli skaalan alarajoilla.
Julkiset reitit oli nyt läpikäyty. Asiat olivat edelleen hoitamatta ja perhe aloitti kalliit yksityiset tutkimukset. Nyt pojan ongelmat otettiin vakavasti kahden neuropsykologin ja psykiatrin toimesta.
Kului siis yli 20 vuotta ennen kuin diagnoosi selvisi; nuorella miehellä on monimuotoinen oppimishäiriö ja autismi. Nyt potilaalle on voitu hakea kuntoutusta ja tukea itsenäistymiseen ja työelämään siirtymiseen. Selkeitä ongelmia oli matkan varrella tunnistettu useaan otteeseen, mutta niihin ei puututtu.
Tällä hetkellä nuori mies on työkyinen ja haluaisi luonnollisesti tulla toimeen omillaan. Selkeästi ohjeistettu ja tasaisesti etenevä työ onnistuisi, jos vain löytyy sopiva, tilanteen ymmärtävä työnantaja.
Tämä tositarina on antaa monta opetusta. Ensiarvoista on, että potilasta ja omaista kuunnellaan. Kolmen lapsen äiti ei vie lastaan turhan takia tutkittavaksi vuosi toisensa jälkeen. Tukea tarvitaan oikea-aikaisesti; varhainen puuttuminen tarkoittaa juuri sitä.
Oppimisen ongelmia on otettava todesta varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Toistuvasti vastaanotolle ilmestyvän nuoren kohdalla on pysähdyttävä miettimään, mistä oikeasti on kysymys.
Kuntoutuksen ja oppimisen tuen aloittaminen edellyttää, että tiedetään, mihin apua tarvitaan. Autismi on elämän mittainen keskushermoston häiriö, joka ei poistu tai näy päälle päin. Autismin kirjon tilanteet voivat olla vaikeasti tunnistettavia.
Kiitän äitiä tarinan kertomisesta. Hänen sitkeytensä ansiosta nuoren asiat ovat edenneet hyvään suuntaan. Hyvinvointialueilla on autismin hoitamiseen ja kuntoutukseen kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta näitä lapsia ja nuoria autetaan ja tuetaan silloin, kun oikea aika on.
Kirjoittaja on riihimäkeläinen aluevaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (kok.).