Harvoin lyödään päivän aikana yhtä maakuntaa niin pahasti kuin keskiviikkona Päijät-Hämettä.
Ensin Fazer ilmoitti iltapäivällä, että Lahteen on tulossa vain suklaatehdas ilman karkkeja. Sitten keskiyöllä puhelimeni piippasi: Iitin KymiRing on sittenkin konkurssivaarassa.
Toki ikoniset Fazerin siniset sun muut tuovat alueelle satoja työpaikkoja ja ovat imagollisestikin makea juttu, mutta vähän hapan maku nyt jäi. Karkkipäivää ei peruttu, mutta puolet pussista jäi kaverille Lappeenrantaan.
Fazerin perustelut pistävät miettimään: "korkotason nopea muutos, kuluttajakäyttäytymisen ja kysynnän muutokset sekä käynnissä olevan terveysverokeskustelun aiheuttama epävarmuus."
Korot ovat toki viime aikoina nousseet, mutta Fazer Makeisten silloinen toimitusjohtaja Markus Hellström sanoi haastattelussani marraskuussa, ettei "näköpiirissä ole mitään, miksi emme voisi jatkaa normaalisti." Korkojen nenä oli jo silloin kohti taivasta, joten näköpiiriin lienee ilmestynyt jotain muuta.
Ei tullut MotoGP:tä mutta ehkä kumarainen James Hetfield.
Se jokin tuskin on kuluttajakäyttäytymisen muutos eli se, että ihmiset ostavat halvempia karkkeja kuin aiemmin. Tämäkään ei ole tapahtunut yhtäkkisesti. Sitä paitsi "kalliita" makeisia tehdään Lappeenrannassa jatkossakin.
Toivottavasti pihvi – tai nami – piilee perustelun kolmannessa osassa eli terveysverokeskustelussa. Sillä viitataan tietenkin mahdolliseen sokeriveroon. Sellainen toki saattaa ensi vaalikaudella tulla, mutta eihän tehtaita laiteta epävarmojen poliittisten päätösten takia pysyvästi hyllylle.
Optimistina ajattelen, että koko kuvio on paitsi aikalisää myös lobbausta, jolla pyritään muun muassa torppaamaan sokerivero.
Lappeenrannan karkkitehtaan yli satavuotias ikä on tosiasia, joka ei poistu mihinkään. Niinpä makeislaitoksen siirtyminen Lahteen tapahtunee joskus myöhemmin.
KymiRinginkin suhteen näytti pitkään hyvältä. Toiseksi viimeinen käänne saagassa oli se, että Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomari hyväksyi kaksi viikkoa sitten selvittäjä Klaus Majamäen saneerausohjelmaehdotuksen. Äänestysselvityksessä 26 velkojasta ainoastaan Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Events oli vastustanut ehdotusta.
KymiRingin ja sen suurimman omistajan Mobility Propertiesin hallitusten puheenjohtaja Ilkka Kivisaari oli vakuuttunut siitä, että yhtiö saa vaadittavat kolme miljoonaa euroa kasaan. Sen piti tulla yhdeltä ulkomaalaiselta sijoittajalta.
Tämä sijoittaja päätti kuitenkin tällä viikolla vetäytyä hankkeesta, eikä kukaan muukaan laittanut osakeannissa KymiRingiin latin latia. Deadline oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Mitäs nyt? KymiRing välttää konkurssin vain myymällä kevään aikana omaisuuttaan riittävään hintaan.
Jos sinulla olisi ylimääräisiä miljoonia, laittaisitko ne moottorirataan Iittiin? Vaikka sinne voisi tulla joskus soittamaan vaikka Metallica? Yhteen jäsenet pääsisivät rollaattoreillaan konserttilavalle oikein moottorirataa pitkin. Ei tullut MotoGP:tä mutta ehkä kumarainen James Hetfield.
Nyt näyttää pahalta, mutta toivoa on aina. Voi olla, ettei avun tarvitsekaan tulla ulkopäin. Kivisaari ei sulje pois sitä, etteikö esimerkiksi Mobility Properties taas kaivaisi kuvettaan.
Toivossa on hyvä elää – varsinkin Päijät-Hämeessä.