Pääkirjoitus VM sanoi radoista nyt sen mikä olisi pitänyt sanoa jo neljä vuotta sitten
Valtiovarainministeriöllä on yhteisten rahojen kirstunvartijana velvollisuus muistutella unilukkarin tavoin siitä, että syödä ei voi enemmän kuin tienaa. Valtion taloudenpito on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin valtiovarainministeriön toivomaa, joten paine korjaaville liikkeille on vuosi vuodelta kasvanut. Maanantaina valtiovarainministeriö julkaisi synkät madonluvut maamme talouden tilasta. Siinä muistutettiin jo joulukuussa julki tuotu näkemys, että julkista taloutta pitäisi vahvistaa 9 miljardilla eurolla seuraavan kahden vaalikauden aikana. Ja kun aikajänne on kaksi vaalikautta, se ei tarkoita että ensimmäinen niistä elettäisiin kuin ellun kanat ja hihat käärittäisiin vasta seuraavalla. Päinvastoin ongelmiin on puututtava heti. Olisi pitänyt puuttua jo tällä vaalikaudella, mutta se alkaa nyt olla mennyttä. Tästä nelivuotiskaudesta jää jäljelle vain kymmenien miljardien eurojen lisävelka ja miljarditolkulla paisuvat korkomenot, jotka jo yksistään kaventavat kykyä käyttää rahaa esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.