Meillä ihmisillä on usein tapana kohdistaa katseemme johonkin yksittäiseen ongelmaan ja etsiä siihen ratkaisuja näkemättä kokonaisuutta tai asioiden välisiä vaikutussuhteita. Miten pitäisi verottaa? Kuinka yhteiskunnan pitäisi varautua tulevaisuuden uhkiin? Millainen olisi oikeudenmukainen maailma? Saatamme tarjota kompleksisiin kysymyksiin yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka monet asioista ovat varsin monimutkaisia ja yksittäisen teon tai päätöksen seuraukset voivat samaan aikaan vaikuttaa useampaan asiaan.
Älyllinen laiskuus ja egollinen ylpeys ovat inhimillistä toimintaa, ja kaikki syyllistyvät niihin ainakin jossakin määrin. Yksinkertaistamista tehdään niin henkilökohtaisessa elämässä kuin myös yhteiskunnallisella tasolla. Usein vain yhden muuttujan huomioiminen ratkaisua tehdessä on tapa käsittää ja pitää asiakokonaisuudet hallittavina, vaikka samalla saatamme ummistaa silmämme joltakin olennaiselta.
Tätä on hyvä pohtia erityisesti näin vaalien alla ja kuunnella vaalilupauksia kriittisin korvin. Esimerkiksi lakeja säädetään edelleen paljon ilman kunnollisia vaikutusarvioita. Samalla jää huomioimatta, mitä sääntelystä seuraa pitkällä aikavälillä tai pohtimatta kustannusten ja hyötyjen välistä suhdetta. Taksilaki tästä lienee viime vuosien surullisimpia esimerkkejä: kilpailun vapauttaminen ei tuonutkaan onnea, vaan lisäsi ongelmia toisaalla.
Monimutkaisesti ajatteleminen on vaikeaa ja joskus se voi tuntua turhauttavaltakin.
Myös koronapandemia on hyvä esimerkki kompleksisesta ongelmasta. Syyt pandemian puhkeamiselle ovat moninaiset. Ne liittyvät muun muassa väestöpopulaation kokoon, ihmisen toimintaan, lääketieteen kehittymiseen, biologiaan ja virologiaan, globaaliin liikkumiseen, markkinatalouden mekanismeihin, ilmastonmuutokseen ja taatusti vielä johonkin, mikä jäi tässä mainitsematta.
Kun pandemia iski, valmista mallia tai ainoita oikeita tapoja toimia ei ollut.
Tutkimusten mukaan esimerkiksi ihmisten eristämisestä ja yhteiskunnan sulkemisesta on seurannut monenlaista haittaa ja harmia, mutta niin on myös sairastamisesta. Suomalaisten kuolleisuusluvut ovat korkeimmalla sitten sotavuosien ja osalle sairastuneista on jäänyt riesaksi viheliäisiä jälkitauteja: pahentuneita perussairauksia, nivel- ja lihassärkyjä, kroonistuneita hengitystieoireita, väsymystä, sisäelin- ja sydänoireita sekä ongelmia oppimiskyvyn tai muistin kanssa.
Jälkioireet puolestaan vaikuttavat edelleen tuottavuuteen ja jaksamiseen koulu-, opiskelu- tai työelämässä – tai vaikkapa haluun ja intoon liikkua, kuten toisaalta myös rajoitukset. Näillä puolestaan on kerrannaisvaikutuksia edelleen.
Miten huomioida ratkaisuja tehdessä muuttujat niin, että haitat olisivat mahdollisimman pienet ja hyödyt suuret? Kuka käyttää määrittelyvaltaa muuttujien arvottamiseen ja miksi? Kenen tarjoamaa tietoa käytämme päätöksiemme tueksi?
Monimutkaisesti ja kriittisesti ajatteleminen on vaikeaa ja joskus se voi tuntua turhauttavaltakin. Silti sitä pitäisi pyrkiä tekemään niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin yksityiselämässäkin. Ainakin sen verran, mihin rahkeet ja resurssit riittävät.
Jos aidosti haluamme luoda parempaa tulevaisuutta, on oleellista pysähtyä ratkaisun tekemisen hetkellä rehellisesti miettimään mitä yhteiskunnallisista päätöksistä tai omasta käyttäytymisestä, teoista, valinnoista ja ratkaisuista voi seurata, ja millaisia kerrannaisvaikutuksia niillä voi olla.