Riippuu siitä, keneltä kysytään, jäljet johtavat joko Kouvolaan tai Kauniaisiin. Liikuntatieteellisen seuran mukaan asialla oli ensin voimistelunopettaja Santeri Hirvonen Kouvolasta. Kauniaisissa puolestaan ollaan sitä mieltä, että Grankulla samskolan rehtori Magnus Hagelstam oli idean isä määrätessään pakollisen teemapäivän koululaisille jo 1910-luvulla.
Niin tai näin, valtakunnalliseksi ja lakisääteiseksi asian teki lopulta pesäpallonkin kehittänyt urheiluvaikuttaja Tahko Pihkala. Hän lobbasi uutta hiihdolle pyhitettyä lomaa Kouluhallitukselle sillä seurauksella, että asia lähti etenemään ja sille saatiin keskustelujen jälkeen myös poliittinen hyväksyntä. Toki kritiikkiäkin esitettiin. Joidenkin mielestä kevätlukukaudelle kaavailtu uusi loma oli haitaksi lasten ja nuorten lukuaineopinnoille. Heille Pihkala oli vastannut, että nelosen saavalle koululaiselle tekee vain hyvää jäädä luokalle. Laki hyväksyttiin, ja 1930-luvun alkupuolella niin oppikouluissa kuin kansakouluissakin alettiin pitää keväisin viikon mittaista hiihtolomaa.
Pihkala patisti kouluja huolehtimaan siitä, että lomalla myös hiihdettiin. Olipa hän itsekin aktiivinen hiihtoretkien järjestäjä. Eikä kyse ollut pelkästä liikunnasta. Aktiivisena suojeluskuntalaisena Pihkala halusi hiihtoloman yhteydessä huolehtia myös isänmaallisuuden aatteesta. Eikä se haitaksi ollutkaan. Vajaata kymmentä vuotta myöhemmin, talvella 1939–40, tuli testatuksi niin isänmaallisuuden kuin hiihtotaidonkin merkitys käytännössä.
Vaan monta kynttilää on hinkattu suksenpohjaan ja monoa löystynyt mutkalle siitä, kun koulujärjestelmämme alkoi kannustaa lapsia ja nuoria hiihtämiseen viikon mittaisen loman myötä. Eikä totta puhuen mennyt kovinkaan kauaa, kun jo alettiin miettiä koko nimityksen mielekkyyttä.
Ennen lapsia piti huutaa ulkoa sisälle. Nyt sisältä ulos.
1960-luvulla eteläisen Suomen virkamiehet havahtuivat siihen, että säät eivät enää suosineet hiihtämistä. Alettiin puhua urheilulomasta. Virallisesti se tuli kielenkäyttöön 1990-luvun alussa. Ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, sillä jo 1990-luvun lopulla nimi muuttui jälleen, tällä kertaa talvilomaksi.
Lakikin seuraa näemmä aikaansa. Hiihtoloma oli hiihtoloma niin kauan kuin hiihtämiseen oli tasavertaiset mahdollisuudet kaikilla. Kun hiihtokelit varsinkin pääkaupunkiseudulla kävivät kyseenalaisiksi, alettiin puhua urheilulomasta. Vaan eihän kaikkia voi patistaa urheilemiseen, eihän? Niinpä jälleen uutta nimeä miettimään ja vastaus löytyi kalenterista: koska loma on talvella, se on talviloma.
Samalla tavalla perunannostoloma oli järkevää muuttaa syyslomaksi, koska harva enää nostaa perunaa, mutta kalenterin mukaan silloin on syksy. Ja onhan meillä kesälomakin. Yksi kummajainen tähän lomajärjestelmään on kuitenkin jäänyt. Meillä on neljä vuodenaikaa, mutta vain kolme lomaa nimetään niiden mukaan. Nyt voisi oikeastaan olla kevätloma. Talviloman paikka olisi sen sijaan joulu-tammikuussa. No, ehkä joku työryhmä tähän viisaudessaan vielä päätyy. Onhan meillä luovuttu niin monesta muustakin nimestä ja nimityksestä...
Mutta se talviloma. Se on nimenä yhtä tylsä kuin syysloma tai kesäloma. Se ei kerro mistään. Se ei aktivoi. Ennen lapsia piti huutaa ulkoa sisälle. Nyt pitää komentaa sisältä ulos. Jos huomenna alkavan loman nimi olisi ulkoiluloma, niin saisiko sillä verukkeella juniorit pihalle edes kerran vuodessa? Vähän vaivihkaa, mutta kuitenkin oma-aloitteisesti?