Lahtelaisiin paikallisuutisiin on ollut vaikea suhtautua täysin vakavasti sen jälkeen, kun näin Juha Hurmeen näytelmän Asmodeus ja 1313 sielua Helsingin kaupunginteatterissa.
Otetaan esimerkiksi lahtelais-singaporelainen vedenpullottamohanke. Valmis tehdas seisoo Hennalassa tyhjänpanttina odottamassa, että omistusjärjestelyt saadaan joskus selväksi ja veden rahtaaminen Kiinaan ja Lähi-itään voisi alkaa.
Hankkeelle on syytä toivottaa onnea – vettähän Salpausselän harjuissa ainakin toistaiseksi vielä riittää. Samalla tulee kuitenkin mieleen, että Hurmeen lähitulevaisuuteen sijoittuvassa näytelmässä tämänkaltainen vesitehdas on jo toiminnassa.
”Bay Bubbles, no troubles” hokevat satiirin hahmot jatkuvalla syötöllä. Tragikoomisimmassa kohtauksessa masentunut lahtelainen kapakanpitäjä myy itsensä Bay Bubbles -brändille eläväksi mainokseksi. Hän alkaa skuuttailla ympäri kaupunkia sinisen ilmapallon kanssa, firman mainoslausetta lakonisesti toistellen. 2020-luvun Business Cityä parhaimmillaan!
On hieman sääli, että Hurmeen näytelmää esitetään Helsingissä. Onhan sillä Lahden kaupungille oma markkina-arvonsa, mutta monet viittaukset mennevät helsinkiläisiltä auttamatta ohi. Jouduin ainakin itse selvittämään näytelmän jälkeen Helsingissä asuvalle seuralaiselleni, että tällainen vesitehdas on Lahdessa todellakin jo olemassa – tavallaan. Hän ei oikein ottanut uskoakseen, että sen bisnes perustuisi tavalliseen lahtelaiseen hanaveteen.
Päijäthämäläisessä piippusaagassa on aineksia johonkin suurempaan.
Paikallisuudesta ammentavat näytelmät ovat teatterissa ilmiö, joka nostaa päätään aika ajoin. Teatteri Vanhan Jukon Jari Juutinen niitti tätä sarkaa näytelmissään useinkin, mutta kyllä kaupunginteatterikin on yrittänyt osansa hoitaa. Mieleen nousevat ainakin Miko Kivisen (Kotimaa@taakse.jai) sekä Mikael Neibergin ja Markus Järvikallaksen (Syntynyt Lahteen) kirjoittamat draamat, joista kumpikaan ei tosin muodostunut mitenkään järisyttäväksi.
Kunnolla piikittelevää paikallispoliittista satiiria kaupungissa ei ole nähty aikoihin. Jukoa aiemmin johtanut Linda Wallgren käsitteli lahtelaisuutta pikemminkin hellivällä otteella Outoa paloa eräässä kaupungissa -näytelmässään. Jukon nykyinen johtaja Esa-Matti Smolander taas nosti Kaksi sisarta -näytelmässä tikunnokkaan 2000-luvun alun hiihtoskandaalin, jolla tosin ei ollut lahtelaisuuden kanssa juurikaan tekemistä.
Marginaaleissa viihtyvä Juha Hurme ilmoitti ennen joulua tekemässäni haastattelussa kaavailevansa ammattiteattereista eläköitymistä. En tiedä, olisiko tamperelainen jatkossa käytettävissä lahtelais-singaporelaisen vesibisneksen mainosmieheksi. Toisaalta toivon, että Hurme jaksaisi jatkossakin lukea lahtelaisia paikallisuutisia ”sillä silmällä” ja pysyä lestissään. Kuten vanha totuus kuuluu, ulkopuolelta asiat näkee usein tarkemmin kuin taikapiirin sisältä.
Draamantekijän kannalta herkulliselta vaikuttaa esimerkiksi lupaavasti alkanut kinastelu siitä, pitäisikö huonoon kuntoon satamassa päässyt vanha savupiippu kaataa vai ei. Esimerkiksi Tampereen keskustassa tällaisia teollisen vallankumouksen monumentteja on onnistuttu säästämään, mutta Lahdessa ne saattavat aiheuttaa turvallisuusriskin.
Volter Kilven Alastalon salissa -klassikossa piippuvalintaa tehdään vain joidenkin kymmenien sivujen ajan. Otaksun, että päijäthämäläisessä piippusaagassa on aineksia johonkin paljon suurempaan. Miten olisi Piipun varjossa -musikaali kaupunginteatteriin?