Etelä-Suomen Sanomat esitteli 3.2. julkaistussa artikkelissa Lahden kaavoituksen työohjelmaa. Keskiöön nostettiin Ankkurin alueen vanhan lasitehtaan piippuun liittyvä kaavamuutos ja piipun purkuaikomus. Koska artikkelista voi saada virheellisen käsityksen piipun säilymisen edellytyksistä, haluamme tuoda esille museon kannan asiaan sekä selventää sitä, miksi asia ratkaistaan kaavoituksen kautta.
Satama ja Ankkurin rannat olivat pitkään teollisuuden käytössä. Ensimmäinen teollisuuslaitos Lahden satamassa käynnisti toimintansa jo vuonna 1869. Teollinen historia päättyi 1980-luvun lopussa, kun Rauma-Repolan viimeisetkin tehtaat tyhjentyivät.
Siitä lähtien onkin sataman suhdetta teolliseen historiaansa pohdittu monessa yhteydessä, ja lopputuloksena satamassa on säilynyt linkki historiaan muun muassa teollisuusrakennusten uusiokäytön kautta. Säilynyt piippu on sen merkittävä symboli.
Millaisena kokisimme vaikkapa Radiomäen ilman radiomastoja?
Toisin kuin artikkelin perusteella voi ymmärtää, piipun purkamisesta ei ole tehty päätöstä, eikä tulevan kaavamuutoshankkeen tavoitteena tule olla yksinomaan suojelumerkinnän poisto. Siinä tarkastellaan muun muassa piipun arvoja ja merkitystä, sekä mietitään mahdollisen purkamisen vaikutuksia ja pohditaan korjaamisvaihtoehtoja. Jo maankäyttö- ja rakennuslaki määrittää asemakaavatyön vaatimuksia niin, ettei asemakaavoituksella voida esimerkiksi vaarantaa rakennettuun ympäristöön liittyviä arvoja.
Artikkelissa esitetään ainoana vaihtoehtona piipun purkamiselle sen rakentaminen kokonaan uudestaan. Tutkimusten perusteella piipun perustus ja alemmat osat ovat kuitenkin kohtuullisessa kunnossa. Piipun ei myöskään ole todettu olevan vaarassa sortua.
Piipun yläosassa rapautumisen aiheuttamat vauriot ovat vakavia, mikä on tyypillistä monelle käytöstä poistetulle tiilipiipulle. Piippujen korjaamisessa niiden yläosien muuraaminen uudelleen onkin normaali toimenpide. Samoin on huolehdittava säännöllisestä ylläpidosta, jolla vältetään laajat kertakorjaukset.
Tehtaiden piipuilla on muitakin merkityksiä kuin maisemaan liittyvä maamerkkiarvo. Oulun yliopistossa on meneillään Piippumuistoja-hanke, jossa tutkitaan erityisesti käytöstä poistuneiden tehtaiden piippujen merkityksiä paikalliselle identiteetille. Hankkeessa on tullut esille, että vaikka piiput ovatkin vailla käyttötarkoitusta, ne ovat saaneet uusia merkityksiä paikkoina, jotka sitovat ihmiset juuriinsa ja antavat heille tilaisuuden olla vuorovaikutuksessa kulttuuriperintöön.
Rakennetulle ympäristölle on ominaista, että se sisältää elementtejä, joille ei nykyhetkellä ole käyttöä. Usein näihin kuitenkin liittyy arvoja ja merkityksiä, jotka puoltavat säilyttämistä. Millaisena kokisimme vaikkapa Radiomäen ilman radiomastoja tai Tampereen kaupunkikuvan ilman tehtaiden piippujen siluetteja?
Lahdella on vahva teollinen historia, ja sen muistumia tulisi vaalia erityisellä huolella. Jäljellä oleva harvalukuinen joukko tehtaiden piippuja on ehdottomasti säilyttämisen arvoista perintöä.
Kirjoittajista Tuomi on Lahden museoiden museonjohtaja, Koskelainen tutkimuspäällikkö, Malinen korjausrakentamisen asiantuntija ja Ruotsalainen tutkija.