Harvoin aiheuttavat virkamiehen puheet niin lämpimiä läikähdyksiä sisuksissa kuin viime tiistaina valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esitys suurten ratahankkeiden rahoituksen ja investointimahdollisuuksien selvityshankkeesta.
Jo oli aikakin. Naamiot on nyt riisuttu ratahankkeilta. Uusia junayhteyksiä on perusteltu matka-ajan säästöllä, elinvoiman ja kiinteistöjen arvon kasvulla ja junalla matkustamisen ekologisuudella. Majasen sanat olivat märkä rätti näille yleville mainoslauseille. Tiivistäen: radat ovat kannattamattomia, niistä ei koskaan tule kannattavia eikä niiden vaikutuksesta elinvoimaan tai kiinteistöjen arvonnousuun ole näyttöä ja ainakaan vaikutukset eivät ole merkittäviä eivätkä laajalle ulottuvia. Sitäkään ei tiedetä, onko esimerkiksi työmatkaliikenteelle 2030- tai 2040-luvulla vastaavanlaista kysyntää kuin ennen. Hankkeiden edellytyksenä on yksityinen raha, mutta esimerkiksi eläkeyhtiöt edellyttävät rahoilleen valtiontakausta. Riski – ja kustannukset – jäisivät siis joka tapauksessa veronmaksajien harteille.
Ja ne ilmastoteot. Rakentamisvaiheen päästöt olisivat niin suuret, että niiden takaisinmaksuaika uusilla ratahankkeilla olisi jopa yli 300 vuotta. Että näin.
Ratahankkeet ovat kannattamattomia ilmastopahiksia.
Oli ihastuttavaa huomata, että uutiseen lopultakin reagoitiin. Erityisesti panin merkille keskustalaisen valtiovarainministerin Annika Saarikon kommentit. Hän on eduskuntavaaleihin valmistautuvan keskustan puheenjohtaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Siihen nähden Saarikko totesi hyvin rohkeasti, että hänen oman alueensa tärkein edunvalvonnan kohde kymmenen vuoden ajalta, Turun tunnin juna, joutuu nyt aidosti luupin alle. Hänen mielestään kolme asiaa sotii nyt tunnin junaa vastaan: se ei ole tunnin vaan pikemminkin puolentoista tunnin juna, rakentamisvaiheen ilmastovaikutukset ovat julmat ja hanketta jarruttavat yksityisten rahoittajien kuten eläkeyhtiöiden vaatimat valtiontakaukset.
Saarikon mielestä selvitys oli piinallista luettavaa Varsinais-Suomen edunvalvojille, ja perään hän totesi, että edunvalvonnan suuntaamista on mietittävä uudelleen objektiivisesti: ykkösasia voisi olla koulutus, tiede tai Saaristomeri – eivät enää tällaiset ylimitoitetut väylähankkeet.
Myös Itäradan vaikutuspiirissä olevat tahot ovat alkaneet esittää hankkeelle kritiikkiä. Keskustan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet Ari Torniainen, Pekka Aittakumpu ja Joonas Könttä kääntyivät hanketta vastaan. Torniaisen ja Aittakummun vaalipiirissä on myös Itärata-hankkeen osakkaita.
Kolmikon mukaan keskusta tukee nykyisen rataverkon kunnostamista, olemassa olevien ratalinjausten parannuksia ja nykyisen liikenneverkon korjausvelan kiinnikuromista niin teillä kuin rataverkossa. Perusväylänpidossa painopisteen on oltava perustienpidossa. Nykyisen rataverkon pullonkauloja kannattaa poistaa, parantaa rakenteita, oikoa mutkia, korjata siltoja ja nopeuttaa hitaita kohtia.
Pohjois-Savon maakuntalehti Savon Sanomat on tähän asti kannattanut Itärataa, mutta nyt sielläkin on äänenpaino muuttunut. Keskiviikkona lehti totesi pääkirjoituksessaan, että ratahankkeita on markkinoitu ilmastotekoina, mutta selvityksen mukaan ne olisivat päinvastoin ilmastopahiksia.
Majasen johtaman selvityksen mukaan ratahankkeissa ei ole taloudellista järkeä. Onko meillä sitten varaa muunlaiseen järkeen? No ei todellakaan. Siihen todellisuuteen Suomi alkaa onneksi herätä.