Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Sähkötukien suhteen kieli keskellä suuta

Maamme päättäjien eliitti miettii nyt kovasti tapoja, joilla tukea sekä heitä itseään että köyhiä kanssaihmisiä kalliin sähkön hankinnassa.

Ministeri Mika Lintilä (kesk.) on todennut, että jonkinlainen omavastuu sähkön hinnalle on pakko olla. Liian vähän sähköä käyttäviä ei siis tueta lainkaan, mutta liian paljon kuluttavia tuetaan, totta kai!

Sekin pitää todeta, että Suomessa on vallan erinomainen (?) asumiskulujen tukisysteemi eli toimeentulotuki. Se on köyhille riittänyt tähän saakka, mutta nyt näyttää siltä, että se ei riitä kenellekään.

Olen itse muun muassa Lintilälle ehdottanut, että yksi keino laskea sähkön hintaa voisi olla poistaa sähköstä kaikki verot siltä osin, kuin käyttömaksu on 20–200 euroa kuukaudessa. Kompensaationa 200 euron kuukausihinnan ylittävän kulutuksen verotuksen voisi kaksinkertaistaa.

Muu tarkoittaisi, että köyhimpien maksuilla rahoitettaisiin varakkaiden kulutusta.

Verot voisi poistaa myös siirron osalta. Lisäksi olisi syytä huomata, että maassamme on monia yleishyödyllisiä yhdistyksiä, joilla on nyt hulppeat sähkölaskut – miten niitä tuetaan?

Kohtuullinen hinta on vaikeaa määritellä, vai onko?

Mielestäni sähköä myyvillä yhtiöillä on oikeus kohtuulliseen tuottoon. Kohtuullisena tuottona voitaneen pitää noin 35 prosenttia, jolloin jos sähkön tuottaminen maksaa 10 senttiä kilowattitunnilta, kuluttajalta voisi periä 13,50 senttiä kilowattitunnilta.

Sähkön hintakattoa ei missään nimessä tule määritellä kiinteänä senttihintana. Kohtuullista eikä laillistakaan liene suunnitellun kaltainen sähkötuki, joka tarkoittaisi, että rikas saa köyhää suuremman tuen prosentuaalisesti – vai kuinka?

Yhtenä tukimuotona on päätetty palauttaa osa marras- ja joulukuun sähkölaskun hinnasta. Palautuksen on suunniteltu tapahtuvan hyvittämällä laskuja keväällä 2023 (helmi-maaliskuussa). Mutta, mutta...

Esimerkkihenkilö saa toimeentulotukea marras- ja/tai joulukuussa ja lisäksi silloin, kun palautus maksetaan, ja hänen sähkölaskunsa on lisäksi ollut Kelan normia suurempi, jolloin hän on maksanut sähkönsä osin perusosastaan. Silloin henkilön (=talouden) kohdalla pitää menetellä toimeentulotuen tarvetta laskettaessa siten, että sähkömaksun palautus otetaan huomioon henkilön menona.

Muu tarkoittaisi, että köyhimpien maksuilla rahoitettaisiin varakkaiden kulutusta.

Kirjoittaja on eläkeläinen ja julkishallinnon asiantuntija.