Tuntui, että elämä vilahti sekunneissa ohi silmien. Tai ei ehkä koko elämä, vaan reilut kymmenen viimeksi kulunutta vuotta. Eikä se elämä mennyt silmien ohi, vaan lähinnä kellahti vierashuoneen lattialle.
Räsymattojen kudonnan perinteessä on tapa säästää kaikki vanhat tekstiilit, leikata ne suikaleiksi ja kutoa matoiksi. Prosessina kutominen on paljon enemmän kuin kodintekstiilin tuottaminen. Itsehän en ole ikinä kutonut räsymattoa, mutta olen kuunnellut tarkalla korvalla ystävääni Kaisa Hakoa, joka on tehnyt räsymattojen kutomisesta taidetta.
Minun silmieni ohitse vilahtava elämä liittyy toisenlaiseen kudontaan. Olen kutonut nauhoja yli kymmenen vuoden ajan ja säästänyt valtaosan langanlopuista, joita ammattikielellä kutsutaan tutkaimiksi.
Olen kutonut kankaitakin jo usean vuoden ajan ja niidenkin tutkaimet olen säästänyt.
Ensin niitä oli pussillinen, sitten pahvilaatikollinen ja lopulta kaksi isoa pahvilaatikollista.
Niistä aion kutoa elämäni ryijyn.
Minun elämäni näyttää olleen aika punainen.
Kudonnasta kaiken tietävä ystävä oli viikonlopun kylässä ja auttoi laittamaan ryijyn alkuun. Loimme loimen ja tutkimme lanka-aarretta. Lajittelimme langat väreittäin. Sain vinkit miten ne kannattaa leikata pätkiksi ja miten kuviottomaankin ryijyyn kannattaa kutoa ruutuja, vaikka ne sulautuisivatkin toisiinsa.
Koska kyse on minun ryijystäni, siitä tulee valtava. Koska kyse on minun ryijystäni, syöksyin urakkaan pää edellä tietämättä mitään ryijyjen kutomisesta.
Tiedän, millä vauhdilla kudon metrin kangasta. Varmaan kuvittelin, että tuo ryijykin menee hujauksessa.
No, elämässä ei aina mene kuten suunniteltiin. Ystäväni kertoi, että ryijyn kutomiseen menee ikuisuus. Ensin yksi ikuisuus menee nukan eli langanpätkien leikkaamiseen ja värien sommitteluun. Toinen ikuisuus menee solmujen sitomiseen.
Jos joku ei tiedä, miten ryijyä tehdään, niin minäpä kerron: siinä kudotaan vuorotellen pohjakangasta ja vuorotellen sidotaan tietyllä solmulla lankoja loimilankoihin. Siten voi muodostaa kuvioita tai sitten voi tehdä kuten itse aion, spontaanisti fiilispohjalta annan mennä vaan ja katson mitä syntyy.
Ja nyt tiedän, että se on hidasta. Hyvä, se opettaa minua tekemään asiat rauhassa, rivi kerrallaan. Kiirehtimättä.
Ryijy onkin siis isompi asia kuin pelkkä kodintekstiili, aivan kuten Kaisa-ystäväni räsymattokin.
Säästetyt langat muistuttavat minua upeista vuosista, joita olen elänyt. Ne muistuttavat ystäväni Maikin kanssa tehdyistä kirjoista, sillä lankojen joukossa on paljon nauhojen mallikappaleiden tutkaimia. Ne muistuttavat minulle, että vaikka pidän itseäni nollana, olen kuitenkin tehnyt kulttuuriteon tallentamalla historiaa kirjoihin.
Lankojeni joukossa on paksua karkeaa lankaa, siellä on hienointa mahdollista lankaa. Siellä on itse värjäämääni lankaa, villaa ja silkkilankaa.
Valikoimani on kuin elämä itse. Välillä synkkää, välillä iloisen kirjavan kirkasta.
Minun elämäni näyttää olleen aika punainen, punaisten ja oranssien lankojen kasa on suurin. Siellä on myös paljon sinistä, jonkin verran keltaista ja hieman vihreää.
Niistä aion maalata kangaspuillani omakuvan. Rivi kerrallaan.