Kaksi tietovuotoa on ollut julkisuudessa viime aikoina. Toinen on Puolustusvoimien viestikeskusta koskenut vuoto ja sen uutisointi Helsingin Sanomissa oikeudenkäynteineen. Toinen käsitelty vuoto on 50 vuotta vanha, mutta uudelleen pintaan noussut Zavidovo-tapaus. Vuodot jättävät siis pitkän valumajäljen. Timo J. Tuikka puolestaan käsitteli suomettumista Etelä-Suomen Sanomissa 4.12.
Uutisvuotoja on kahdenlaisia. Toiset ovat yhteiskunnan kannalta ravistelevia ja uudistavia. Toiset ovat tavalla tai toisella yhteiskuntarakenteiden kannalta haitallisia. Pienemmät ja suuremmat uutisvuodot ovat joka tapauksessa uutisoinnin materiaalia. Uutisvälineiden toimitukset ovat paljon vartijoina, kun joutuvat arvioimaan, mikä on uutinen ja mikä haitallinen uutisvuoto.
Yleisradiossa pitkään palvellut Martti Soramäki on kirjoittanut uutuuskirjan Yleen kohdistuneesta sensuurista eri pääjohtajien toimikausina. Joskus arvovaltaiselta poliittiselta taholta pyritään ohjaaman tiedotusvälineiden uutisointia. Painostukseen taipuminen on Julkisen sanan neuvoston päätösten mukaan kiellettyä. Poliittista taivuttelua tai painostusta on tullut jopa Suomen tasavallan presidenteiltä.
Itsesensuuri on sen sijaan oma ilmiönsä, joka Suomessa oli erityisen massiivista Neuvostoliiton aikana. Silloin jokaisen toimittajan, toimituspäällikön ja päätoimittajan muistissa oli kirjoittamattomia sääntöjä, joita noudatettiin ihmeteltävän poikkeuksetta. Tämä myönnetään ja kielletään nykyisin.
Itse olen viime vuosikymmeninä kokenut ja seurannut, kuinka Tarton rauhan rajojen palautus eli Karjalan palautukseksi nimitetty hanke on uutisena ja kommenttina kuuma ja arka asia. Asian välttely ammentaa lähteensä Neuvostoliiton ajalta. Aiheen itsesensurointia edesmennyt tutkija ja tohtori Ilmari Susiluoto sanoi suomettumisen viimeiseksi linnakkeeksi.
Vastakommenteista myös huomaa, kuinka aiheen pohjaveteen kuuluu kaikenlainen Suomen alueiden palautuksen vastustaminen. Neuvostoliiton jälki on syvässä Suomen kansan mielissä. Vastustamista on mielipideankkuroitu pitkälti Venäjän nykyiseen presidenttiin Vladimir Putiniin.
Tämä ei ole koko totuus, koska Karjalan palautuksen vastustus lähtee usein kotitekoisista näkökulmista. Valta vaihtuu Venäjällä ennen pitkää, ja meillä valitaan uusi eduskunta ensi huhtikuussa. Boris Jeltsin tunnusti vääryydet Suomea kohtaan, mutta meiltä puuttui valmiutta tarttua otolliseen tilanteeseen. Aloite palautusneuvotteluista jäi tekemättä silloin.
Kirjoittaja on lahtelainen, jolla on pitkä kokemus viestinnästä ja tiedottamisesta.