Mitä asioita sana isänmaa sinulle merkitsee? Minulle tuo sana tarkoittaa elämäni tärkeimpiä asioita.
Ensinnäkin se merkitsee koko sukuhistoriaani, joka on nivoutunut kiinteästi maamme historiaan jo sukupolvien ajan. Sortovuosien aikana, Suomen sotaväen lakkauttamisen yhteydessä 1902–1903 lakkautettiin myös Haminan kadettikoulu. Isosetäni Kalle (Karl) ehti sen kuitenkin käydä, mutta isoisäni Oskar ennätti käydä läpi niin sanotut yleiset luokat, joiden suoritus vastasi ylioppilastutkintoa. Oskar pääsi kuitenkin oppilaaksi Pietarissa olevaan Nikolajevin ratsukouluun. Koulu on sama, josta Mannerheim valmistui upseeriksi.
Oskar menestyi hyvin. Hän oli taitava ratsastaja sekä hyvä miekkailija ja panija. Ei ihme, että keisarin tyttäret, suuriruhtinattaret Olga ja Tatjana valitsivat juuri Oskarin ratsastuksen opettajakseen, varsinkin kun Oskar voitti Venäjän armeijan mestaruuden ratsastuskilpailussa. Vanhempi veli Kalle palveli keisarin henkivartiokaartissa.
Vallankumouksen puhjettua Venäjällä, veljekset pakenivat Suomeen.
Oskar ja Kalle olivat todella isänmaallisia miehiä. Kansalaissodassa he molemmat olivat johtotason päällikkötehtävissä. Kallesta tulikin Suomen armeijan sotaväen päällikkö, joka ryhtyi heti itsenäistyttyämme organisoimaan maallemme omaa puolustuslaitosta.
Oma isäni Heikki joutui nuorena ylioppilaana jatkosotaan ja Lapin sotaan. Olen siis hyvin tietoinen, minkä hinnan suomalaiset ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestään.
Toiseksi sana isänmaa merkitsee minulle vapautta. Vapautta liikkua ja matkustaa, kirjoittaa ja puhua vapaasti. Meillä on mielipiteen ja uskonnon vapaus. Isänmaa merkitsee minulle myös turvaa.
Isäni jätti omalla esimerkillään perinnöksi monia hyviä asioita meille lapsilleen: tinkimättömyyden velvollisuuksien noudattamisessa, täsmällisyyden käsitteen, rehellisyyden pienissäkin asioissa, mutta myös sen, miten suhtaudutaan kanssaihmisiin.
Isä oli aina kaikille hyvin kunnioittava ja kohtelias.
Kun isäni Heikki vielä eli, soitin joka itsenäisyyspäivä hänelle puhelun, jossa kiitin häntä yhtenä niistä veteraaneista, jotka taistelivat meille vapaan maan. Kiitos siis teille, kaikki sotaveteraanit ja lotat, pikkulotat ja sotilaspojat ja kotirintaman väki!
Sotien jälkeen tavalliset, sisukkaat suomalaiset miehet ja naiset rakensivat lähes tyhjästä meille pohjan tälle vauraalle maalle, missä nyt asumme. Heille kaikille sydänlämpöiset kiitokset myös.
Kirjoittaja on lahtelainen.