Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Chiméne Bavardin kolumni Miksi Pekka tai Leena ei halua kertoa oikeaa ja koko nimeään lehtihaastattelussa?

Onko pakko sanoa oikea nimi? Laita siihen vaan vaikka Peku.

Törmään entistä useammin työssäni tilanteisiin, joissa henkilö ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. Tätä tulee vastaan kaikenlaisilla keikoilla perinteisistä katugallupeista tapahtumajuttuihin ja uutisjutuista laajempiin reppareihin. Myös sähköpostiin kilahtaa säännöllisesti todella mielenkiintoisia juttuvinkkejä, joissa kerrotaan asioiden taustoja, mutta ei missään nimessä haluta, että oma nimi tulee esiin saatikka annettaisiin aiheesta kunnon haastattelu.

Nimettömät haastateltavat ja juttujen kuvissa pelkästään etunimillä esiintyvät ihmiset ovat toimittajan näkökulmasta kinkkisiä eikä niitä mielestäni kovin usein pitäisi käyttää. Journalistin ohjeissa ei oteta vahvasti kantaa nimettömiin tai muutetuilla nimillä esiintyviin haastateltaviin. Tietojen hankkimista ja julkaisemista käsittelevässä kohdassa todetaan, että journalistilla on velvollisuus pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Kyyniselle tulee helposti mieleen, että väärän nimen takaa on helpompi kertoa asioita, jotka eivät välttämättä ole totta.

Verkkokeskusteluissa on helppo haukkua jutuissa esiintyviä henkilöitä.

Joissakin tilanteissa asian tärkeys ja arkaluontoisuus ajaa yleisen periaatteen ohi. Julkisen sanan neuvoston laatimissa ohjeissakin sanotaan, että toimittajalla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu. Lukijan kannalta on aina hyvä asia, että nimettömyyden syy perustellaan jutun yhteydessä. Journalistin ohjeissa todetaan, että toimituksen olisi suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu. Usein se tarkoittaa sitä, että toimittaja kertoo nähneensä aiheeseen liittyviä asiakirjoja tai on muuten varmistanut faktat useammalta taholta.

Olen käyttänyt nimettömiä haastateltavia arkaluontoisten ja intiimien juttujen yhteydessä. Mieleen muistuu kolmen huumeita käyttävien nuorten äitien haastattelut, joissa nimillä ei muutenkaan ollut tarinoissa suurta merkitystä. Lisäksi ajattelimme äitien turvallisuutta.

Näiden selkeiden tapausten rinnalla joudumme viikoittain puntaroimaan tulkinnanvaraisempia tilanteita. Pappi, tietokirjailija ja toimittaja Hilkka Olkinuora ihmetteli asiaa osuvasti hiljattain Yle Radio Suomen Pyöreä pöytä -ohjelmassa. Esimerkkeinä median anonymisoitumisesta hän mainitsi Tiinat ja Teemut (nimet muutettu), jotka eivät halua nimiään juttuihin mitä erikoisimmista syistä. Mihin me tarvitsemme näitä metaihmisiä? Miten valitsemme anonymiteetin suojan, Olkinuora kysyi. Tästä seurasi keskustelu siitä, voiko esimerkiksi hoitajat kertoa julkisuudessa epäkohdista työpaikallaan joutumatta sen jälkeen ongelmiin.

Hieman samanlaista asiaa pohdin viime viikolla, kun tein juttua harrastamisen Suomen malliin liittyvistä koulukuljetuksista. Yllättävän moni koululaisen vanhempi sanoi, ettei halua kommentoida asiaa nimellään, koska pelkää sen hankaloittavan lasten arkea. Se tuntui erikoiselta ja surulliselta. Onneksi juttuun löytyi vanhempia, jotka olivat halukkaita kertomaan asiasta oikeilla nimillään. Se lisäsi jutun uskottavuutta huomattavasti.

Pääsyy siihen, miksi ihmiset nykyään haluavat nihkeämmin nimellään juttuihin löytyy netistä. Verkkokeskusteluissa ja sosiaalisen median kanavissa on helppo haukkua jutuissa esiintyviä henkilöitä. Maailma olisi parempi, jos näin ei tapahtuisi. Nyt voin vain toivoa, että jokainen jättäisi nämä raukkamaiset huutelijat omaan arvoonsa eikä antaisi heidän pilata päiväänsä.