Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Riitaisissa eroissa tasa-arvo loistaa poissaolollaan

Viime lauantaina vietettiin miestenpäivää. Suomessa on vielä työmaata tasa-arvon toteutumisessa. Tasa-arvo on minulle tärkeimpiä arvoja, siksi tämä on hyvä aika ottaa se esiin miehen ja vanhemman roolissa.

Läheltä olen seurannut, miten riitaisissa eroissa tasa-arvo suorastaan loistaa poissaolollaan. Pahimmillaan isää kuunnellaan, mutta hän ei silti tule kuulluksi. Pahimmillaan rooli on vain ottaa se, mitä annetaan ja niin sanotusti ”pulinat pois, ole mies”. Niistä lähtökohdista täytyisi silti löytää voimia pitää yhteyttä lapseensa tai lapsiinsa. Tietysti löytyykin voimia, mutta voimia koetellaan rajusti.

Riidattomissa eroissa asiat menevät paljon fiksummin, mutta silloin, kun riitaa on, systeemi ei ole tasa-arvoinen. Se ottaa puolensa. Näin siis niissä tapauksissa, jotka ovat minun tiedossani. Miehen pitää selviytyä. Siinä ei auta, vaikka tekisi minkälaisen ryhtiliikkeen tahansa, eikä siinä auta, vaikka kuinka tunteistaan puhuisi avoimesti.

Voin vain kuvitella sitä tuskan määrää isien elämässä, jossa lapsien toinen vanhempi alkaa tietoisesti hankaloittaa isän ja lasten välistä suhdetta. Tällainen tarkoituksellinen kiusanteko, jossa koneisto on kiusaajan takana, on valtava epäkohta Suomessa, ja tähän pitää poliitikkojen tarttua tosissaan. Tasa-arvo nimittäin on sen verta hieno arvo, että sen eteen pitää tehdä hommia.

Tsemppiä kaikki miehet ja varsinkin riitaisissa eroissa marinoituneet isät.

Kirjoittaja on hollolalainen.