Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Markus Pirttijoen kolumni Kun tutkijat alkavat rakentaa henkilöbrändiään räväkillä lausunnoilla, luotettavuus karisee

Kun uutinen Puolaan iskeytyneestä ohjuksesta alkoi levitä maailmalla myöhään tiistai-iltana, Twitter vilisi arvioita siitä, mitä kaikkea tästä seuraa. Yhdestä asiasta tuntui vallitsevan suuri yksimielisyys: ohjus oli Venäjän ampuma. Silloin kyseessä olisi ollut sotaa käyvän maan hyökkäys sotaa käymättömään maahan ja mikä vielä merkittävämpää, hyökkäys EU:n jäsenvaltioon ja Nato-maahan. Alettiin puhua Naton neljännen ja viidennen artiklan aktivoinnista ja niiden seurauksista. Sodan eskalaatio tuntui olevan nurkan takana.

Ei ihme, jos tiistaina monet menivät nukkumaan vähän jännittyneessä mielentilassa.

Tutkijoiden luulisi olevan tarkkoja siitä, mitä suustaan päästää.

Merkillepantavaa oli se, että nopeasti näitä "faktoja" olivat tarjoamassa myös eturivin tutkijamme. Esimerkiksi tuoreessa tiedebarometrissa maamme luotetuimmaksi tutkijaksi nimetty Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kommentoi Puolan ohjustragediaa tuoreeltaan tiistai-iltana näin: "Perin holtitonta Venäjältä. Provokaatio testaa Puolaa, ja lisännee halua laajentaa Ukraina-tukea. Vielä on auki, kuinka tuottamuksellinen teko oli."

Toki uutistoimistot välittivät ensi tietona – amerikkalaisiin tiedusteluviranomaisiin viitaten – että kyseessä olisivat olleet juuri Venäjän ohjukset. Aika pian kuitenkin viranomaisetkin myönsivät, että varmuutta ei ole ja että kyseessä voi olla myös Ukrainan ampuma ilmatorjuntaohjus. Aaltola ei ollut ainoa, joka lähti laukalle. Hänen työkaverinsa, tutkija Charly Salonius-Pasternak oli yhtä varma Venäjän roolista. Ja niin olivat muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Sodassa ensimmäinen uhri on totuus. Propaganda on osa sotaa käyvän maan strategiaa ja ulkopuolisten arviot elävät nopeasti. Myös uutistoiminta elää hetkessä, parhaan senhetkisen tiedon varassa. Aina pyritään kuitenkin mainitsemaan lähde. Esimerkiksi amerikkalaiset turvallisuusviranomaiset, uutistoimistot ja niin edelleen. Valtiojohto esiintyi ensimmäisissä reaktioissaan fiksusti. Syyllistä ei nimetty koska sitä ei tiedetty. Tilanne todettiin vakavaksi ja kaivattiin nopeasti faktoja. Näin kirjoittivat viesteissään muun muassa Suomen tasavallan presidentti, pääministeri ja puolustusministeri.

Myös entisen puolustusvoimien tiedustelupäällikön Pekka Toverin twiitti jäi mieleen. Hän kirjoitti "jos" Venäjä on syyllinen, sitten seuraa sitä ja tätä. Ennen nukkumaanmenoaan hän ehti luetella neljä muutakin vaihtoehtoa kuin Venäjän provokaatio. Yksi niistä oli Ukrainan ilmatorjuntaohjus, josta sitten lopulta taisikin olla kysymys. Nämä samat mahdollisuudet hän toi esiin myös medialle ensimmäisissä haastatteluissaan.

Jäin miettimään, miksi joillakin on niin kiire julistaa epävarma tieto totuudeksi ja analysoida sitä. Valtaa vailla olevilta poliitikoilta sen jotenkin ymmärtää, mutta tutkijoiden luulisi olevan tarkkoja siitä, mitä suustaan päästää. Lieneekö holtittomiin lausuntoihin syynä se, että osalle tutkijoista asiantuntijuus on keino hulppeisiin lisäansioihin? Aaltolan kaltaiset maamme eturivin tutkijat laskuttavat esiintymisistään jopa tuhansia euroja per luento. Julkisuudessa oleminen on heille silloin itsensä markkinointia. Twitterissä näkyvyyttä saa se, joka on nopein ja räväkin. Mutta kun fakta jää kiireen jalkoihin, luotettavuus kärsii. Ja juuri sitähän asiantuntijalta kaipaisi, etenkin jos on kyse maailmansodan kokoisista asioista.