Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Unohtuuko globaali kirkko seurakuntavaalihumussa?

Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai 20.11. Vielä ehtii siis hyvin vaikuttaa siihen, mihin suuntaan oma kotiseurakunta ja luterilainen kirkko lähivuosina kulkee. Keskustelu on vaalien alla käynyt Lahden seudullakin vilkkaana. Kirkon kansainvälinen työ ei kuitenkaan ole näissä keskusteluissa noussut esille, vaikka Kristuksen kirkko on ennen kaikkea globaali yhteisö.

Nyt vaaleissa valittavat päättäjät tulevat linjaamaan sitä, kuinka paljon seurakuntien budjettivaroja ja kolehteja myönnetään kansainväliseen diakoniaan ja lähetystyöhön. Kirkon valtuuttamien järjestöjen kautta tuetaan niin sisarkirkkojemme elämää ja raamatunkäännöstyötä maailmalla kuin kehitysyhteistyöhankkeita, rauhan rakentamista ja humanitaarista apua kriisialueilla.

Tällä hetkellä apua tarvitaan niin Ukrainassa kuin kymmenissä Afrikan ja Aasian maissa. Seurakuntien antaman tuen tulisi olla pitkäjänteistä ja vastuullista. Maailman köyhien auttaminen on aivan yhtä tärkeää kuin oman lähiympäristömme heikompiosaisista huolehtiminen.

Kaikille vaaliehdokkaille nämä asiat eivät kuitenkaan ole samalla tavalla tärkeitä. Siksi kannattaa tarkistaa vaalikoneesta (www.seurakuntavaalit.fi), mitä ehdokkaasi näistä asioista ajattelee. Osoitteessa globaalikirkko.fi voi myös katsoa, ketkä seurakuntasi ehdokkaat ovat allekirjoittaneet lupauksen toimia globaalin kirkon puolesta. Globaalikirkko-kampanjassa ovat mukana Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura.

Olen itsekin tämän lupauksen allekirjoittanut ja sitoutunut edistämään sitä, että seurakuntani kantaa vastuutaan maailman köyhistä ja on osa maailmanlaajaa kirkkoa. Me lupauksen allekirjoittaneet ehdokkaat olemme valmiit puolustamaan kirkon kokonaisvaltaiseen lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan annettavaa rahoitusta, kun seurakunnissa laaditaan talousarvioita ja tehdään kolehtipäätöksiä.

Kirjoittaja on Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokas Keski-Lahden seurakunnassa.