Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Ketkä saavat tulla kirkkoon? – Esimerkiksi pojallemme ja hänen sulhaselleen ei saa järjestää edes rukoushetkeä

Nyt vaaleilla valittavat seurakuntien luottamushenkilöt päättävät monista tärkeistä asioista. Kirkon tehtävä on viedä evankeliumia eteenpäin eri tavoin ja auttaa hädässä olevia. Näillä suurilla linjoilla tuntuvat kaikki vaaliehdokkaat olevan.

Kirkon jäsenten suuren enemmistön kannat eivät ehkä pääse näkyviin asioissa, jotka ovat kirkon ydinsanoman sovellutusta nykyaikaan. Päätökset vaikuttavat myös yksilöihin. Esimerkiksi pojallemme ja hänen sulhaselleen ei saa järjestää edes rukoushetkeä heidän suhteensa puolesta hänen rakkaassa kotikirkossaan Nastolassa.

On vaikea ymmärtää, että ovien sulkeminen olisi kaikki lähelleen kutsuvan Jeesuksen tarkoittama tie.

Tilanne lienee samansuuntainen muissakin Lahden seurakunnissa. Sateenkaarimessuja ei Lahden kirkoissa ole saanut järjestää. Muun muassa Turun tuomiokirkkoseurakunnan luottamushenkilöt kirkkoherran esityksestä ovat avanneet ovet näihinkin tilanteisiin kaikille kirkon jäsenille.

On vaikea ymmärtää, että ovien sulkeminen olisi kaikki lähelleen kutsuvan Jeesuksen tarkoittama tie. Me näemme sateenkaari-ihmisten olevan kaunista, monimuotoista ja ihanaa Jumalan luomistyötä ja heidän rakkautensa hyväksyminen syvimmin Raamatun hengen mukaista.

On suuri harmi, että usein avarammin ajattelevat jättävät äänestämättä ja heidän näkemyksensä eivät siten vaikuta kirkon päätöksenteossa. On hyvä muistaa, että nyt valittavat luottamushenkilöt valitsevat myös tulevat kirkolliskokousedustajat, jotka puolestaan päättävät muun muassa, saako kirkossamme tulevaisuudessa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevat.

Vaalikone – Seurakuntavaalit -sivuston kautta voit etsiä kaikilta listoilta ehdokasta, jonka mielipiteitä eri kysymyksissä voit arvostaa. Rohkaisemme siis äänestämään ja vaikuttamaan arvojesi ja uskosi mukaisesti.

Kirjoittajat ovat pastoreita ja homopojan ylpeitä vanhempia.