Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Markus Pirttijoen kolumni Löydätkö kotoasi taskulampun tai tulitikut silmät ummessa?

Milloin olet viimeksi kokenut sähkökatkon? Ei siis mitään pikkupiikkiä vaan ihan kunnon jytkyn niin, että sähköt ovat poikki ainakin pari tuntia. Muistatko, mitä ajattelit, kun tuli täydellinen pimeys ja hiljaisuus? Mitä teit ensimmäisenä, kun aika ja elo tuntui pysähtyneen kuin veitsellä leikaten?

Sosiaalisessa mediassa meillä on tapana esitellä saavutuksia tai itselle tärkeitä hetkiä ja asioita. Sellaisia voivat olla esimerkiksi talon saaminen valmiiksi, hirvenkaato, opiskelujen päättyminen, naimisiinmeno, lapsen syntymä tai ihan vain tuokio viinilasin ääressä raskaan työviikon päätteeksi.

Eikä siinä mitään. Esi-isämme tekivät ihan samaa jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Kännykän kosketusnäytön sijasta he käyttivät tasaista kallion pintaa, ja kameran puuttuessa visualisointi tapahtui sormenpäähän tai tikkuun kastetulla punamullalla. Kalliomaalauksissa esiintyi eläimiä, saaliita, metsästystilanteita ja niin edelleen. Kokemusten synnyttämät tuntemukset ovat inspiroineet maalaamaan kuvia kallioon. Sama motiivi ohjaa meitä tänäkin päivänä. Tiedot ja taidot voivat kehittyä aikain saatossa, mutta tunteet lienevät olleet samanlaisia jo kivikaudella.

Ihminen tarvitsee selviytyäkseen kolmea asiaa.

Yhdistävä tekijä esi-isiemme ja nykyihmisen kanssa on, että mitä poikkeuksellisempi tilanne, sitä varmemmin siitä halutaan kertoa. Kyse on silloin uutisesta. Tätä poikkeuksellisuuden ja uutisellisuuden motiivia olen pohtinut, kun olen viime aikoina seurannut kavereiden ja tuttavien nettiin lataamia kuvia. Aika monessa niissä on ollut puupino.

Primitiivinen varautumisvietti näyttää kaivautuneen ihmisten korvien väliin jostakin syvältä selkäytimestä. Se, mikä vielä sotavuodet ja pula-ajat kokeneille sukulaisillemme oli normaalia vuodenkiertoon kuuluvaa arkea, näyttää nyt hiipivän pikku hiljaa alitajuntaan meillekin, jotka olemme tottuneet siihen, että sähköä saa töpselistä, vettä hanasta ja leipää lähikaupasta. Nyt meitä on alettu opettaa siihen, että jos sähköt menevät, sitä ei silloin tule töpselistä. Pitkittyessään sähkökatko lopettaa myös vedentulon eikä kauppaankaan ole asiaa. Ja vaikka kuinka olisit investoinut hienoihin maalämpöjärjestelmiin ja lämmöntalteenottosysteemeihin, nekin tarvitsevat toimiakseen sähköä.

Mietipä, mihin kaikkeen se vaikuttaisi, jos meiltä menisi sähköt vaikka viikoksi. Ei ole pahitteeksi, että jemmassa on säilyvää ruokaa ja astioita, joihin saa laskettua vettä. Ja ne puupinot. Ihminen tarvitsee selviytyäkseen kolmea asiaa: vettä, ruokaa ja lämpöä. Siksi somessa jaetut kuvat klapipinoista on tosi hyvä juttu. Ne ovat todiste siitä, että urbanisoituneesta suomalaisyhteiskunnasta löytyy edelleen pärjääjäkansaa. Vaikka me emme yltäisi vänrikki Koskelan raudansyönnin ja kettinginpaskannuksen tasolle, niin eipä meille nyt ihan ensimmäisenä tirskahda itku puseroon, jos meinaa tulla pikkuisen vilua ja nälkää. Ja kun kunnolla varautuu, ei ole aihettakaan

Niin, mitä tekisit ensimmäisenä, jos sähköt menisivät eivätkä heti palaisikaan? Ei, et somettaisi siitä. Etsisit käsiisi tulitikut ja kynttilän tai taskulampun. Kun on valoa, pystyy ajattelemaan järkevästi ja tekemään kaikkea muuta. Kynttilästä voi sitten ottaa sen somekuvan.

Vaan tiedätkö, missä taskulamppu, tulitikut ja kynttilät ovat kotonasi? Osaatko sinne silmät ummessa? Kannattaa harjoitella valoisassa. Se on samanlaista varautumista kuin klapien pilkkominen kesällä, jolloin niitä vähiten tarvitsee.