Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Päivi Piiraisen kolumni Litiumia pitäisi saada, mutta ei Iitistä tai Heinolasta eikä ainakaan meidän mailta

Eräänä lokakuisena lauantaina ajeltiin Iitin suuntaan. Matkalla kuunneltiin uutisia, joissa kerrottiin Chilen Atacaman suolapannusta eli tasangosta, jonka alla sijaitsevat maailman suurimmat litiumvarannot. Suolapannun reunalla asuvat ihmiset olivat huolissaan ympäristön tuhoutumisesta.

Vuolenkoskella pistäydyin kyläkaupassa. Siellä kyläläiset keräsivät adressiin nimiä vastustaakseen tuoretta varauspäätöstä, jonka mukaan elementX Finland -niminen kaivosyhtiö voisi tutkia Konniveden alueella Heinolassa ja Iitissä litiumin ja tinan esiintymistä.

Vilske kaupalla oli kova ja adressiin oli parin ensimmäisen tunnin aikana kirjoitettu 150 nimeä. Nyt listalla on jo yli 600 nimeä.

Viesti adressissa kuului sanalleen näin: "Me allekirjoittaneet vastustamme jyrkästi Iitin Vuolenkoskelle kaavailtua kaivostoimintaa ja emme missään olosuhteissa tule hyväksymään kyseistä valtausta emmekä mitään jatkotoimia kyseisillä alueilla. Perusteet ko. toiminnalle ovat täysin perusteettomia ja alueen luontoarvot ja sijainti ja rikkonaisuus eivät mahdollista edellytyksiä ko. toiminnalle."

Olisi reilua, että siellä missä metalleja käytetään, siellä niitä myös tuotetaan.

ElementX Finlandin suunnitelmissa on käyttää ensimmäinen vuosi etsintään, ulkoisten tietojen tarkastamiseen ja paikallisten kontaktien luomiseen ja viimeistään toisen varausvuoden aikana jättää malminetsintälupahakemus. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päätöksen mukaan varaus antaa yksinomaan etuoikeuden malminetsintälupaan, mutta ei oikeuta malminetsintään, kaivamiseen eikä louhimiseen.

Luontoarvot nousevat heti arvoon arvaamattomaan, kun takapihan mahdolliset rikkaudet alkavat kiinnostaa kaivosyhtiöitä. Jos joku Etelä-Amerikassa huolestuu kaivostoiminnasta, se ei tunnu oikein miltään.

Ennestään Suomessa soranotto on syönyt harjuja, turpeennosto kuivattanut soita ja maankaatopaikat vaikuttaneet pinta- ja pohjavesiin, mutta ne ovat tavallaan kuuluneet asiaan eikä niistä ole numeroa tehty.

Eikä Pohjanmerikään niin hirveän kaukana ole, mutta sopivasti näköyhteyden kantamattomissa, jotta sen pohjasta voi rauhassa pumppailla öljyä meille polttoaineeksi jalostettavaksi.

Kun puhutaan kaivoksista, karvat nousevat heti pystyyn. Tähän asti olemme saaneet olla melko rauhassa, vaikka kaivosten tuottamat raaka-aineet ja niistä jalostetut tuotteet meille kelpaavat oikein hyvin.

Viime vuonna Suomen ajoneuvorekisterissä oli 7 040 869 ajoneuvoa, joissa oletettavasti kaikissa oli ja on akku. Uusia matkapuhelimia myytiin 2,7 miljoonaa kappaletta, joiden akkuihin tätä kuuluisaa valkoista kultaa eli litiumia tarvitaan. Ja kuka ties kuinka paljon matkapuhelimia meillä onkaan, miljoonia. Tietokoneiden määrää ei taida tietää kukaan.

Litiumin käyttö on räjähtämässä käsiin, eikä vihreä siirtymä varsinaisesti helpota asiaa. Siksi olisi reilua, että siellä missä metalleja käytetään, siellä niitä myös tuotetaan. Suomessa asiat pyritään hoitamaan vastuullisesti ja voisi kuvitella, että katastrofit osattaisiin välttää, vaikka metalleja täällä maaperästä kaivettaisiinkin.

Poissa silmistä, poissa mielestä, on mennyttä aikaa. Vaihtoehtoina on osallistua raaka-aineiden vastuulliseen tuottamiseen tai himmailla kulutusta. Kierrätysmetallien käyttö ei taida enää riittää tyydyttämään ihmisten alati kasvavia tarpeita.

Pitäisi varmaan tehdä jotain.