Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Lukijalta | Kirkko kutsuu jokaista jäsentään palvelemaan seurakunnassa

Jokainen seurakunta edustaa kirkkoa pienoiskoossa. Luterilaisen kirkon hallinto Suomessa mukailee hyvin pitkälti yhteiskunnallista hallintoamme. Tokko mikään muu yhteisö kuin kirkko näkee niin paljon vaivaa sen eteen, että vaaleissa voitaisiin valita hyvät, luottamushenkilöistä koostuvat päättävät toimielimet.

Tulevissa seurakuntavaaleissa Lahdessa valitaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto ja viisi seurakuntaneuvostoa. Pienemmissä seurakunnissa valitaan oma kirkkovaltuusto.

Toivon kovasti, että seurakuntien jäsenet vastaisivat tähän vaivannäköön antamalla äänensä vaaleissa. Kirkko on jäsentensä yhteisö, joka kannattelee meitä elämän erilaisissa käänteissä. Kirkko kutsuu kaikkia jäseniään rakentamaan yhteisöämme. Jokaiselle löytyy oma paikka ja myös palvelutehtävä seurakunnassa.

Ei ole samantekevää, keitä vaaleissa valitaan päättämään kirkkomme ja seurakuntiemme asioista. Luottamushenkilöt päättävät seurakuntien hallinnosta, taloudesta, kiinteistöistä, henkilöstöstä, paikallisseurakuntien toimintaan ja työmuotoihin liittyvistä asioista, seurakuntatyön uudistamisesta, kestävästä kehityksestä ja lukuisista muista asioista.

Kaikkia kirkolle asetettavia ihanteita voi olla mahdoton toteuttaa.

Kokemuksesta tiedän, että näissä tehtävissä luottamushenkilö tarvitsee vahvan arvopohjan, mutta myös eri asioiden asiantuntemusta, neuvottelutaitoja ja yhteistyötaitoja. Kirkon elämän ja toiminnan on uudistuttava ja mentävä eteenpäin. Samalla kirkon on erityisesti pidettävä huolta perustehtävästään, Raamattuun perustuvasta pelastuksen sanoman välittämisestä ihmisille sanoilla ja rakkauden teoilla.

Kaikessa uudistamisessa on pidettävä huolta siitä, että emme kadota kirkossamme olevaa hyvää, arvokasta ja säilyttämisen arvoista, mikä on merkityksellistä seurakunnan jäsenille.

Seurakuntavaaleissa mukana olevista eri ryhmittymistä on julkisuudessa ollut joitakin puheenvuoroja. Omat ihanteet on nostettu esiin. Niitä on perusteltu oikeina ja tavoiteltavina, myös teologisina tulkintoina. Omat asenteet on lyöty lukkoon ja samalla toisilla nähdään ehkä kuviteltujakin heikkouksia.

Kokoomuksen ja sitoutumattomien ehdokasasettelussa on ollut lähtökohtana, että kastettu kristitty, tavallinen kirkon jäsen on ehdokkaana. Olemme pyrkineet löytämään eri tavoin osaavia ja seurakunnissa vastuunkantamiseen kykeneviä ehdokkaita, jotka omalla tavallaan elävät arkista kristityn elämäänsä. Seurakuntaelämän sisältö, kutsuvuus, merkityksellisyys, vaikuttavuus ja ihmisten kohtaaminen seurakunnassa eri tilanteissa on meille tärkeää.

Kannan seurakuntavaaleissa huolta siitä, jos kirkon tehtävän ja opetuksen keskeiset sisällöt tallautuvat sivuseikkojen alle. Kun uudistamme kirkkoamme ja seurakuntaelämäämme, meidän pitää pystyä katsomaan oman ja myös muiden kristillisten kirkkojen perinteitä, olemaan tervehenkisesti arvostelukykyisiä ja toisiamme kunnioittavia.

Kaikkia kirkolle asetettavia ihanteita voi olla mahdoton toteuttaa. Seurakunnan jäseniä ei myöskään pidä vaatia mukautumaan sellaisiin muotteihin tai sellaisiin näkemyksiin, joihin on mahdotonta taipua. Silloin vain luodaan jakolinjoja ihmisten ja ihmisryhmien välille. Rakentava keskustelu ja toiminta vääristyy. Armahtaminen unohtuu.

Kirkon historian aikana Kristuksen Henki on saanut ohjata kristillistä kirkkoa ja kantanut meitä puutteellisia ja vajavaisia ihmisiä. Kirkko on olemassa sen vuoksi, että me kaikki tarvitsemme pelastusta jo tämän elämän vaiheissa ja sitten, kun kerran tämän elämän jätämme.

Kirjoittaja on seurakuntavaaliehdokas (kok.).