Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Pääkirjoitus Virkamiehiltä tuli fiksu ehdotus poliitikkojen ylilyöntien karsimiseksi

Valtiovarainministeriön työryhmä laati ministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän johdolla raportin, jonka viestiä ei sovi unohtaa näin eduskuntavaalien lähestyessä eikä eritoten vaalien jälkeen. Työryhmä nosti tikunnokkaan budjettipolitiikan ylipäätään. Vaikka sen perusteet olisivatkin kunnossa, poliittinen sitoutuminen julkisen talouden eheyttämiseen ja budjettiraameihin on ollut koetuksella.

Siitä hyvä esimerkki on tällä vaalikaudella otettu ennätysmäinen valtionvelka. Olkoonkin, että hallituksella on ollut hoidettavanaan sekä yllättävä koronapandemia että ulko- ja turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Nähtäväksi jää, kuinka paljon hallitus joutuu tulevana talvena kompensoimaan vielä energiakriisin aiheuttamaa arjen kurjuutta.

Pitkäjänteinen sitoutuminen veisi pohjaa katteettomilta lupauksilta.

Hallitus on tehnyt mittavia ja hinnakkaita uudistuksia muun muassa pidentämällä oppivelvollisuutta. Hyvinvointialueille rakennetaan isoa palkkapommia, joka koituu valtion maksettavaksi. Uudet ratalinjaukset eivät olisi järkeviä hankkeita hyvässäkään taloustilanteessa niin miten sitten nyt? Velanotto ja korkojen nousu lisäävät nekin valtion kustannuksia vuosikausiksi eteenpäin.

Vaikka peruslinjat pitävät, taloudenpito on hyvin erilaista riippuen istuvasta hallituksesta. Juha Sipilän hallitus tasapainotti valtiontaloutta ja onnistui kääntämään velanoton laskuun. Valtionvelan suhde bkt:sta oli noin 45 prosenttia. Lähes 10 vuotta kestänyt talouden alamäki kääntyi, työttömyys laski ja työllisyys nousi.

Antti Rinteen ja sittemmin Sanna Marinin hallitus on toteuttanut toisenlaista politiikkaa. Valtionvelka on kasvanut kymmenillä miljardeilla ja lainan suhde bkt:een noussut yli 50 prosenttiin.

Sipilälle kävi kuten ronskin politiikan seurauksena voi käydä: hän tervehdytti talouden mutta sairastutti puolueensa. Keskusta kärsi seuraavissa vaaleissa rökäletappion. Nykyinen pääministeri on sairastuttanut talouden, mutta pitänyt puolueensa terveen kirjoissa. Demarit on yhä gallupien kakkonen.

VM:n työryhmällä oli fiksu ajatus siitä, että velkaantumisen taso sovittaisiin useamman vaalikauden mittaiseksi. Näin ei tulisi hurjia ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan, niin kuin nyt on nähty. Pitkäjänteiden sitoutuminen talouden isoon kuvaan veisi myös pohjaa niiltä katteettomilta vaalilupauksilta, joita varmasti ensi talvenakin joudutaan kuulemaan.