Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Näppis | Lahdessa on tehtailtu "muutosta" harkitsematta, onko se tarpeen, ja samalla tuhottu toimiva tori ja bussiliikenne

Lahdessa on tehtailtu "muutosta" harkitsematta, onko se tarpeen, ja samalla tuhottu toimiva tori ja bussiliikenne. Nyt on häviämässä vielä näköala ja henkireikä Vesijärvelle ahtaalla rakentamisella.

Jos Aleksin ylikulkusilta sallitaan yhdelle yritykselle, on se sallittava muillekin. Myös Trion toimintaa voisi kehittää yhdistämällä se Siltapuiston tulevaan korvaajaan. Eikä tarvittais edes uutta suunnittelukilpailua. Ostettaisi vain Sokokselta jokin niistä hylätyistä versioista. Ihan hienojahan nekin olivat. Näin Lahden elin- ja vetovoimat kehittyisi tuplasti sen, mitä vain yhdellä sillalla saataisi aikaan.

Milloin on Suomen laki muuttunut niin, että koiria saa kaupunkialueella kuljettaa irrallaan? Koiria ei tällaisille pitäisi antaakaan. He kun kuulemma tuntevat/tietävät omien sanojensa mukaan koiransa, kun omistajalle siitä mainitsee.

Jussi Mäkelä. Kerro nyt ihmeessä, mikä on se hieno ja arvokas näkymä, minkä silta pilaisi? Kaupunkilaisten etu on, että hotellit vastaavat nykypäivän ja tulevaisuuden majoittujien vaatimuksia.

Kaupunginsairaalan myyntituloilla saadaan sähkölaskut maksettua.

Miten on mahdollista, että meillä ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat saaneet laajalti varauslupia ja lisää haetaan. Meillä helposti annetaan. Kohta koko Etelä-Suomi ja pohjoiseen menossa. Hälytyskellot siellä saattaa olla myös muuta hakua.

Yksinkertaista. Seurahuoneen Sokoksen puolen huoneille pieni asiakkaiden vastaanotto tavaratalon puolelle ja aamiainen kahvila Alexiin. Ei tarvitse ylittää Aleksia.

Nyt jäi hieno silta tällä erää pöydälle. Iso harmi kaupunkikuvaa ajatellen. Miten kaunis silta olisikaan ollut mm. joulun aikaa, kun silta olisi koristeltu jouluvaloilla. Toivon, että se vielä tulee kunhan päättäjät vaihtuvat ympäristö- ja kehitysmyönteisemmiksi

Suomessa säikytään YK:n sanomisia. Ottakaas huomioon maailman tapahtumat, mihin YK ei saa mitään aikaiseksi.

J. Mäkelä. Sillan hyväksyneiden lausunnoilla sitä pöytää pyyhittiin. Kallista kokeilua: Silta-ajatus hyväksyttiin, järjestettiin suunnittelukilpailu, ja löytyi hyvä siltamalli. Kun piti alkaa töihin, hanke hylättiin. Rahaa ja aikaa on palanut. Lahtelaista juupas-eipäs-leikkiä. Mikä on äänekkäiden vastustajien osuus kannattajista ja kaupunkilaisista?

Onko kateus niin pinnalla täällä Lahessa, ettei sallita investointia, jonka yrittäjä itse maksaa. Silta ei tee Aleksin näkymästä yhtään huonompaa. Taidan muuttaa Tampereelle. Siellä osataan ja yrittäjää arvostetaan.

Aleksin siltaa vastustivat useat asiantuntijatahot, kuten Lahden yrittäjät, museo jne. Katso asian liitteet kaupunginhallituksen listalta. Sen päätös oli hyvä. Hämeenmaa voi rakentaa alikulkukäytävän! Aleksin alle. Rahalla sen saa ja mallia rakentamiseen löytyy niin Suomesta kuin maailmalta.

Se on oma valinta olla asunnoton, pitää elää kunnolla, ei juopotella ja riehua. Köyhän mökin tyttö

En kulje useinkaan keskellä Aleksia avaraa itä-länsinäkymää ihmettelemässä, mutta jalkakäytävällä kyllä. Vertaankin näkymää usein Vapaudenkadun ylittävään Trion kävelysiltaan, josta siitäkin piti aikanaan tulla hyvännäköinen ja ympäristöönsä sopiva.

Aleksin silta. Yritys ei saanut tiloihinsa museota, rakensi sitten hotellihuoneet ja nyt syyllistetään hlöitä, jotka eivät siltaa halua! Päätös sillasta olisi pitänyt hakea ennakkoon. Miksi eivät rakenna uutta hotellia Rantakartanoon, myy vanhaa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ja Talvivalot ilahduttavat pimeässä.

Jaa, että Lahden kaupunkisuunnittelu on ulkoistettu Tampereelle...

Kyllä minä niin hämmästyin, kun Nastolan Harjuviidantien päätepysäkiltä Linja-autonkuljettajien huussi on pois pöllitty.

Kun kuvailette jutussa yksityiskohdat miten ex-hoitaja huijasi vanhusta, saa muut epärehelliset samalla ohjeet, miten voi huijata. Muistakaa seniorit aina kysyä henkilökorttia hoitajalta, jos epäilys herää!

Miksi kukaan ei vastaa kaupunkilaisten kysymyksiin, miksi autoteitä kavennetaan ja rakennellaan pikkuruisia ympyröitä, joka mahdolliseen paikkaan. On oikeus tietää.

Pääministerikin on huolissaan Kiina- ja Venäjä-riippuvaisuuksista. Jopa roskakassit valmistetaan kiinassa. Kysynpä vaan: eikö Suomessa osata tehdä edes roskakasseja? Pitääkö nekin tuoda kiinasta?

Eihän ihmisten tarvi poistua kotoaan, jos eivät halua, kun ostoksetkin voi tilata kotiin. Kohta ei tarvita kuin varastoja ja jakelijoita.

Lahti Energia saisi näyttää mallia sähkönsäästöstä. Ei jokaikinen kulma ja mutka voimalassa tarvitse kirkasta lamppua. Tuhlaa sähköä pienen kylän verran. Liiketunnistinkin keksitty.

Mikä nyt tautia levittää? Miten sitä tahditetaan? Miksi ei levinnyt kesällä kun kansa parveili kaiken maailman tapahtumissa ennätysmäärin?

Kiitos Nitta Käki ja Tuija Saloranta mielipidekirjoituksistanne ESS 22.10.

Tampereella on kymmenkunta yleistä avantosaunaa. Mainio matkailuvaltti. Käyttäjiä olisi varmasti Lahessakin.

Suomen metsäpolitiikka on ollut virheitä täynnä. Ojitukset palkkioineen mustaa sisävedet. Tuetut soiden kuivatukset yritetään nyt ennallistaa rahatuilla.

Koirat tekee ihmiset levottomiksi kerrostalossa ja mielenterveysongelmat lisääntyy. Koiran paikka on omakotitalossa.

Nyt kun energiaa pitäisi säästää, onko mitään syytä polttaa mastoissa vaihtuvia värivaloja?

Emme tarvitse lisää psykoterapeutteja, kun olemme enemmän fyysisesti ja psyykkisesti läsnä lapsille ja aidosti kiinnostuneita heistä.

Paljonko saisin putkaa kansanmurhasta, jos en ole tehnyt muita rötöksiä?

Sari Niinistöltä hyvä kirjoitus ESS:n mielipidepalstalla 23.10. "Hyvinvointia edistetään saamalla esille toisten parhaat puolet".

Kannanottoja: 1. Miksi menisit kurkkimaan siirtolapuutarhan alueelle? Ne ovat ihmisten omalla kustannuksella hankittuja "kesämökkejä", mm. Hesassa joskus näytöt alueella yhteisesti sovittu, kenen pihoja koskee. 2. Aleksin sillan alus ei ole huumeille, liian näkyvä paikka. 3. Tampere suurkaupunki, Lahti "tuppukylä", ei mitään yhteistä (ei malli meille). Raha (35 000) meni hukkaan. T. Mummu.

Kaikkiko on kiinni nykyään pääministeristä, eikö eduskunnassa olekaan enää ymmärtäviä poliitikoita kaikissa puolueissa. Huonomuistiset äänestäjät saavat ensi vaalikaudella ehkä hallituksen, joka ottaa meiltä kaiken mahdollisen hyvän pois, mutta "omilleen" antaa kaiken mahdollisen taskun täytteeksi. Niin oli vuosia, ennen 2019. Leikkauksia, paljon leikkauksia. Valittakaa sitten vasta. T. Seniori.

Ehtottomasti pitääpi hotelli Scandicista saaha kulkutunneli Vappaudenkadun alitse kauppakeskus Trion parkkihalliin. Jos ei mahollista niin ylikulkusilta Trion putiikkeihin.

Turha toivoa ymmärrystä toista ihmistä kohtaan. Suomi on muuttunut itsekkyyden maaksi, tuntuu, että millään ei ole mitään väliä, kuin minulla, minulla ja vain minulla. Oma napa tärkein. Miksi ihmeessä, voiko yksi tai pari puoluetta rikkoa pois kaiken inhimillisyyden. Voi, meillä Suomessa, kannatus se vaan nousee, kun sanovat laittavansa ne "toiset" ahtaalle. Miksi meistä on tullut ahneita ja itsekkäitä? Kysyy mumma.