Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Iiris Hämäläisen kolumni Suomen turvallisessa syleilyssä ilmastonmuutos on vain kaukainen uhkakuva

Las Vegasissa kuivuneen järven pohjalta on löytynyt ruumiita, Espanjassa Stonehengen kaltainen kivimonumentti ja Uusi Etelä-Walesissä puuta muistuttava kuvio. Jännittävää!

Vaikka ympärillämme on kirjaimellisesti polttavia merkkejä maapallon nykytilasta, ilmaston lämpenemisen aikaansaannoksista on viime aikoina tehty lähinnä nähtävyyksiä. Itse ilmastonmuutos tuntuu aiheena jääneen niin houkuttelevien otsikoiden kuin koronan ja sodan jalkoihin. Kerro, kerro uutiset, onkohan ruumiiden asialla monien vuosisatojen takainen mafia ja mitähän kaikkea muuta mielenkiintoista järvien pohjalta löytyy?

Todellisuudessa kysymyksen pitäisi olla, mitä kuivunueet vesistöt kertovat maailmalle maailmasta itsestään. Viimeisin maailman katastrofiraportti kertoo, että ilmastoon ja säähän liittyvistä katastrofeista kärsi vuoden 2019 aikana 94,6 miljoonaa ihmistä. Tulvia, myrskyjä, metsäpaloja, maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, äärimmäisiä lämpötiloja, kuivuutta. Yhteensä 308 katastrofia yhdessä vuodessa. Siis toisin sanoen 52 katastrofivapaata päivää.

Mutta plaa plaa, kyllähän me jo kaikki tiedetään, mitä on ilmastonmuutos.

Ilmastonmuutos on meille vain absurdi uhkakuva, ei todellisuus.

Supertaifuuni Odette iski Filippiineille viime joulukuussa. Hirmumyrsky muuttui päivässä ensimmäisen kategorian taifuunista pahimman luokan supertaifuuniksi, mikä teki paikallisten valmistautumisesta vaikeaa.

Lopulta taifuuni saavutti maan kaakkoisosassa sijaitsevan Siargaon saaren 235 kilometrin tuntivauhdilla pyyhkien lähes jokaisen kodin maan tasalle. Kaatuneiden sähkötolppien mukana yhteys saareen katkesi yli viikoksi. Minä tiedän, koska etsin paikallisten ystävieni nimiä pdf-listan lokeroista: eloon jääneet, loukkaantuneet, menehtyneet ja yhä kadoksissa olevat. Minä tiedän, koska toivoin näkeväni kuvissa edes yhdet tutut kasvot tai tunnistettavissa olevan rakennuksen. Tiedän kuitenkin vain minimaalisen osan siitä, mitä todellisuus katastrofissa tarkoittaa. En tiedä, mitä tarkoittaa herätä seuraavana aamuna keskeltä oman kodin raunioita ja kaivaa itsestään voima alkaa rakentamaan kokonaista saarta uudelleen. Tällainen tilanne tuntuu omaan maailmaan asetettuna oikeastaan niin järjettömältä, ettei sitä täysin voi edes ymmärtää jonkin toisen ihmisen elämäksi.

Tiedänkö siis lainkaan, mitä ilmastonmuutos ihan oikeasti on?

Harva meistä suomalaisista tietää. Meille se on numeroita, prosenttilukuja, politiikkaa, suunnitelmia ja kaukaisia kauhutarinoita. Olemme saaneet elää vielä toistaiseksi varsin turvallisessa syleilyssä, jossa kuumat hellejaksot tarkoittavat ihania mökkireissuja ja jäätelön makuisia kesäpäiviä. Korkeintaan järvien lämpenemisestä seuraava leväkukintojen kasvava määrä saattaa ärsyttää ja pilata rantapäivän. Lisääntyneet tulvat ovat vielä toistaiseksi pysyneet vahingoiltaan pieninä eivätkä Euroopassa roihuavat liekit ole yltäneet meihin saakka.

Vakavat seuraukset tuntuvat olevan kaukana niin ajallisesti kuin etäisyydeltäänkin. Vaan toisille seuraukset ovat juuri nyt, juuri tässä, ja he kärsivät meidän kaikkien edestä.

Tuntuu väärältä olla niin etuoikeutettu, että ruokaa löytyy kaupasta, vettä tulee hanasta ja sähkö virtaa nappia painamalla. Harvoin, jos koskaan, tarvitsee edes kuvitella elämää ilman niitä. Juuri sen takia ilmastonmuutos on meille vain absurdi uhkakuva, ei todellisuus.

Joka tapauksessa seuraavan kerran, kun järvestä löytyy jotain muuta kuin vettä, toivoisin, että muistaisimme, ettei kyse ole jännittävästä löydöstä, vaan kurkahduksesta omaan tulevaisuutemme. Tai oikeastaan, se on muistutus jonkun toisen tästä päivästä. Kummin tahansa, jännittävän sijaan se on yksinkertaisesti pelottavaa.