Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Markus Pirttijoen kolumni Sota syö nyt Krimin sillan ja kaasuputkien kaltaista venäläistä infraa

Viime viikonloppuna olimme minilomalla Helsingissä. Hotellin saunassa lauteille istahti noin kolmekymppinen mies. Miltei virheettömän englannin taustalta sorahti vieno aksentti, joka paljasti hänet venäläiseksi. Pietarista tarkensi olevansa kun asiaa kysyin.

Siitä se sitten lähti. Mies haukkui Venäjän hallinnon ja piti sotaa järjettömänä. Hän ei ollut saanut käskyä rintamalle ja toivoi ettei saakaan. Terveyssyyt. Tosin samoilla terveyssyillä miehen kaveriakaan ei olisi pitänyt komentaa sotaan, mutta niin vain oli käynyt. Hän pohti vielä vaihtoehtojaan: jos kieltäydyt lähtemästä, edessä on 10 vuotta vankilaa ja jos lähdet, mutta et esimerkiksi suostu ampumaan, vankilaa tulee 15 vuotta. "Kaikki tiet vievät vankilaan", hän tuhahti. Nyt miehen suunnitelmissa oli kuitenkin tie Budapestiin. Hänellä oli vuoden viisumi Schengen-alueelle ja sen turvin hän saattoi vaimonsa ja koiransa kanssa viipyä Euroopassa kerrallaan kolme kuukautta.

Saunassa tapaamani mies oli yksi niistä lukuisista venäläisistä, jotka ovat paenneet sotaa länteen. Asenneilmapiiri muuttui syyskuussa, kun Putin julisti osittaisen liikekannallepanon. Sen jälkeen sota ei ollut enää kliininen operaatio jossakin kaukana, vaan se tuli osaksi tavallisen venäläisen arkea. Toki pakotteet olivat tuoneet asian lähelle jo aikaisemminkin, mutta nyt äidit joutuvat hyvästelemään poikansa rintamalle, jonka lihamyllyssä monen kohtaloksi koituu kuolema. Todettakoon, että siinä missä Ukrainasta sotaa pakenevat naiset ja lapset, Venäjältä karkuun lähtevät nuoret miehet.

Erikoisoperaation kääntäminen sodaksi ei ole tähän mennessä palvellut Venäjän etuja. Pikemminkin maan sisällä on nyt entistä enemmän hässäkkää. Ja jos summaa sodan vaikutuksia, toistaiseksi oikeastaan kaikki on mennyt juuri päinvastoin kuin Putin oletti.

Ukrainan joukot etenevät kohti Krimiä, jonka Venäjä miehitti laittomasti 2014. Euroopan piti hajota, mutta se on osoittanut kiitettävää yhdenmukaisuutta pakotteissa, vaikka ne heikentävät myös täkäläistä taloutta. Kaiken kukkuraksi Suomi ja Ruotsi päättivät hakea Naton jäseneksi. Jos Venäjä ei olisi marssittanut panssarikolonnaa kohti Kiovaa täällä kipuiltaisiin kuten ennenkin. Suomi ja Ruotsi olisivat edelleen liittoutumattomia ja Krim pysyisi Venäjän hallussa.

Lauantaisen Kertshinsalmen sillan räjäytyksen perusteella vaikuttaa siltä, että Ukraina on tosissaan ottanut Krimin kiikariinsa. Silta oli äärimmäisen tärkeä huoltoreitti manner-Venäjältä Krimille. Venäläinen infra kokee nyt kovia. Kaasuputket räjähtelivät pari viikkoa sitten.

Ukrainasta sotaa pakenevat naiset ja lapset, Venäjältä nuoret miehet.

Venäjän on hyvin vaikeaa kääntää Ukrainan operaatiotaan millään tavalla onnistuneeksi. Tällaisessa tilanteessa on hyvin vaikea – ellei mahdoton – tulla ulos kasvojaan menettämättä. Ja Putinhan ei ole tottunut häviämään. Putin aloitti sodan. Jonkun muun tehtäväksi jää sen lopettaminen.

Kiinan rooli on mielenkiintoinen. Putin tapasi Kiinan virkaveljensä Xi Jinpingin sodan kynnyksellä helmikuussa Pekingin olympialaisissa. Keskusteluissa sovittiin sodan aloittamisesta vasta kisojen jälkeen. Sitä emme tiedä, millaista konkreettista tukea Xi tarjosi.

Tällä hetkellä Kiina on ollut sodasta hiljaa. Syy vaiteliaisuuteen on viikon kuluttua pidettävä Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokous, jossa Xi tavoittelee jatkoa kolmannelle kaudelle. Valinnan jälkeen hiljaisuus voi rikkoutua. Toivottavasti Kiina tajuaa, ettei sodan eskaloituminen ole senkään etu.