Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Pääkirjoitus Sote-kustannuksista tarvitaan lisää tietoa, mutta asiakkaille ei kannata lähettää kuluerittelyjä

Suomi käyttää sosiaali- ja terveydenhuoltoon yli 20 miljardia euroa vuodessa. Menot ovat kasvaneet viime vuosina. Taustalla ovat tutut syyt: väestö ikääntyy, hoidettavien määrä kasvaa ja tarjolla on kalliita lääkkeitä, joilla voidaan hoitaa entistä vaikeampia sairauksia.

Julkisen rahoituksen osuus sote-menoista on noin 80 prosenttia. Pieni muttei merkityksetön osuus rahoituksesta tulee palvelujen käyttäjiltä. Asiakasmaksuja saadaan Päijät-Hämeessä tänä vuonna arviolta 62 miljoonaa euroa. Näillä miljoonilla rahoitetaan palveluiden todellisista kustannuksista alle kymmenen prosenttia.

Sosiaali- ja terveysmenojen kasvu ei ole taittumassa vaikka sote-uudistus tuo hyvinvointialueet ja rahoituksesta vastaa hyvin pitkälle valtio. Taantuman varjossa taloudesta on tulossa jatkuva haaste: ei ole itsestään selvää, että rahat riittävät kaikkiin niihin palveluihin, joihin tähän asti on totuttu.

Kun lisävelalla ei voi enää ratkaista haasteita, tarvitaan uusia keinoja. On lisättävä kustannustietoisuutta ja pohdittava palveluiden vaikuttavuutta – tästä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen uusi johtaja Petri Virolainenkin muistutti aloittaessaan työnsä.

On syytä tuottaa tietoa myös siitä, mitä kuluja syntyy, kun hoidot viivästyvät.

Kustannustietoisuutta voi nostaa myös välittämällä tietoa palvelujen todellisista kuluista. Kokoomuksen aluevaltuutettu Sari Niinistö on ehdottanut, että asiakkaan laskuun kirjattaisiin tiedoksi myös palvelun oikea hinta. Polven tekonivelleikkauksessa käynyt saisi siis laskun, jossa komeilisi huikea luku: 8 700 euroa, josta sinä asiakkaana maksat vain kolmen hoitopäivän taksan eli 150 euroa.

Veronmaksaja voisi varmasti olla tyytyväinen, että on saanut veroeuroilleen vastinetta. Tällaisella avoimuudella olisi kuitenkin myös riskinsä: esimerkiksi ikääntyneet voisivat välttää palveluihin hakeutumista, kun eivät halua olla vaivaksi ja aiheuttaa kuluja. Lopputuloksena voisi olla se, että välttelyn seurauksena syntyy tarve kalliimmalle palvelulle.

Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei todellisten kustannusten saaminen asiakasmaksuihin olisi yksinkertaista tai ainakin se vaatisi aika lailla lisätyötä.

Kustannustietoisuutta, avoimuutta ja verovaroin ylläpidetyn järjestelmän arvostusta on hyvä lisätä, muttei niin, että jokaiseen asiakaslaskuun lisätään tieto todellisista, keskimääräisistä kuluista.

Avoimuutta ja järjestelmän arvostusta voisi edistää esimerkiksi viestimällä siitä, mikä on asiakasmaksujen osuus palvelujen todellisista hinnoista yleisellä tasolla.

Päättäjien ja sote-henkilöstön kustannustietoisuutta kannattaa sen sijaan lisätä yksityiskohtaisemmilla tiedoilla.

On syytä tuottaa tietoa monipuolisesti ja keskustella myös siitä, mitä kuluja syntyy, kun esimerkiksi hoidot viivästyvät tai terveyden edistämistyö ei tuota tulosta. Esimerkiksi liikkumattomuudella ja ylipainolla on kova hinta.