Laitetaankos vitamiinikeitto?
Sekoitetaan vesi ja jauhot, lisätään pari ruokalusikallista tomaattisosetta, ja sitten onkin jo vitamiinitujauksen vuoro: hierotaan kymmenisen grammaa hiivaa suolan tai sokerin kanssa nesteeksi ja lisätään se keittoon. Mausteeksi mitä sattuu löytymään, mutta hienonnettua persiljaa olisi hyvä saada keiton päälle.
Resepti on peräisin Saimi Latosen kirjasta Pula-ajan ruokaohjeita. Se on "Marttaliiton kirjasia n:o 22", josta on otettu kuudes painos vuodelta 1946.
Kirjan resepteistä syntyy kuva siitä, millaista oli sotien jälkeinen pula-aika, ja siitä, millaista on tämän päivän pula. Pula heijastaa aina omaa aikaansa, ihmisten ajattelua, talouden ja yhteiskunnan rakenteita ja historian kulkua. Siksi eilisen pulasta ei voi vetää johtopäätöksiä siitä, miten tämän päivän pulassa pitäisi elää – tai tarkemmin siitä, miten muiden pitäisi elää.
Pulasta tekee pulan ajatus siitä, että asiat voisivat olla paremmin.
Vitamiinikeitto on hyvä esimerkki. Harvan tarvitsee tänä päivänä syödä hiivaa b-vitamiinien ja foolihapon saamiseksi (vaikka hiivavalmisteet ovat siihen tarkoitukseen kaiketi edelleen oikein hyviä). Sotien jälkeen tilanne oli toinen, kun etenkin eläinkunnan b-vitamiinirikkaita tuotteita piti säännöstellä.
Persilja tuntuu tänä päivänä hienostelevalta, vaikka se oli pitkään yleinen itse kotona kasvatettu yrtti, varsin hyvä sellainen. Nyt persilja ostetaan kaupasta ruukussa, pussiin pakattuna, tyrmäävään kilohintaan.
Koditkin olivat erilaisia. Monissa kodeissa ruoanlaittomahdollisuudet olivat erittäin rajoitettuja, jos kohta jo merkittävästi parempia kuin muutama vuosikymmen aiemmin. Hella oli jo yleistynyt, mutta ruoanlaittoon ei ollut etenkään kaupunkien suurten väestöryhmien joukossa kulttuuria eikä aikaa. Kauppojen toimitusketjut olivat lyhyempiä ja epävarmempia, suuri osa elintarvikkeista myytiin toreilla tuoretavarana. Marttaliiton työ oli arvaamattoman arvokasta ja vaikuttavaa: miten vallitsevissa olosuhteissa tehdään ravitsevaa ja hyvää ruokaa, miten asunnoista tehdään asumisen arvoisia koteja.
Pula oli silloinkin monen tekijän summa. Mutta aivan perimmäisellä tavalla pulasta tekee pulan ajatus ja tieto siitä, että asiat voisivat olla paremmin.
Juuri sellaisen tietoisuuden kynnyksellä eletään nyt. Elintarvikkeiden ja energian hinnannousu koettelee jo monia. Se suuri enemmistö, jolla inflaatio ei vielä oikeasti niin paljon tunnu, pelkää tulevaa.
Sotien jälkeisen ajan näkökulmasta elämme käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. Se ei paljon lohduta tänään, jos tili tyhjenee, eikä ruokaa riitä. Kun todellisuus ja tulevaisuuden odotukset muuttuvat negatiiviseen suuntaan, viritetään levottomuutta yhteiskuntaan. Siitä on Suomenkin historiassa paljon huonoja esimerkkejä: puukkojunkkareita, sisällissota, poliittisia huutoliikkeitä, asenteiden kärjistymistä, rikollisuutta.
Siksi nykyisessäkin pulassa on syytä ottaa vakavasti ne, joiden arki köyhtyy entisestään: vitamiinikeiton särpimiseen ei mutinoitta palata, ei etenkään toisten käskystä.
Mutta on pula-ajan keittokirjalla silti annettavaa: monet keittokirjan reseptit ovat vähän soveltamalla nykymittareilla ehtaa ympäristö- ja terveysruokaa, kunhan vähentää voita, suolaa ja läskisintä lihaa. Perusresepteissä on kotimaista kalaa, täysjyväviljaa ja paljon lähikasvimaan kasviksia. Reseptien nimiä tosin pitänee vähän tuunata: kaaliohra vaikuttaa hyvältä iltaruoalta, mutta nimi ei jotenkin houkuttele.