Venäjän Ukrainassa aloittamaa hyökkäyssotaa on käyty pian seitsemän kuukautta. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että Kremlin suunnitelma Kiovan hallinnon pikaisesta kukistamisesta epäonnistui pahanpäiväisesti. Ukrainan pääkaupunkiin marssineet kolonnat pysähtyivät huoltoon kohdistuneiden onnistuneiden iskujen ansiosta. Venäjän eliittijoukkoja tuhoutui, ja miestappiot ovat suurimmat sitten toisen maailmansodan. Venäläiset saivat kuitenkin haltuunsa Ukrainan maa-alueita sekä idässä että etelässä, ja kesän mittaan asemissa on pysytelty.
Kesän jälkeen painopiste muuttui dramaattisesti. Ukrainan asevoimat ovat kyenneet etenemään määrätietoisesti ja nopeasti idässä. Kertaalleen vallatuilla alueilla venäläiset julisteet ja Venäjän liput on revitty alas ja tilalle ovat nousseet Ukrainan sinikeltaiset liput. Venäläiset ovat jättäneet jälkeensä tuhottuja kyliä ja kaupunkeja. Hyökkääjiltä on jäänyt myös runsaasti sotakalustoa, mikä kertoo siitä, että pakoon on pitänyt lähteä kiireellä.
Innokkaimmat puhuvat jo itäisten Donetskin ja Luhanskin alueiden ohella myös Krimin palauttamisesta Ukrainan haltuun.
Sodan henki juuri nyt on se, että Ukraina lyö vihollista entistä idemmäksi. Puolustaja on hyvin varustautunut ja toiminta on kontrolloitua kun taas hyökännyt vihollinen toimii kuin paniikissa. Aloite on Ukrainalla ja venäläisten rooliksi on jäänyt reagoijan rooli. Myös Venäjän valtiojohto on ensimmäistä kertaa sodan syttymisen jälkeen joutunut myöntämään tappionsa – kuitenkin niin, että vika on sotavoimissa, ei Kremlissä.
Ehkäpä kansan kyky oppia historiasta ei ole täysin poissuljettua.
Näyttää siltä, että omin voimin Venäjän on hyvin vaikea saada asemiaan Ukrainassa takaisin ja suotavaa on, ettei Kiinakaan tällaista apua tarjoa. Kiinan itsensä kannalta lienee kuitenkin edullisempaa pysyä väleissä lännen kanssa.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannalta tilanne on hyvin kinkkinen. Luottamus on koetuksella, ja usean presidentin lähipiiriin kuuluvan johtajan äkilliset kuolemat kielivät kulisseissa tapahtuvasta valtataistelusta. Pahimmillaan Putinin kukistuminen voi nostaa valtaan vielä arvaamattomamman ja vaarallisemman johtajan.
Toinen ääripää olisi se, hävityn sodan raunioille Venäjällä alettaisiin rakentaa aidosti demokraattista yhteiskuntaa. Siihen voi olla pitkä matka, mutta ehkäpä kansan kyky ymmärtää ja oppia historiasta ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto Venäjälläkään.