Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Pääkirjoitus Lahden sivistyslautakunta pyyhki pöytää säästövaateilla

Lahden sivistyslautakunta pyyhki tiistaina pöytää viranhaltijoiden valmistelemalla ensi vuoden talousarvioesityksellä. Se tyrmäsi kaikki perusopetukseen ehdotetut säästöt ja pienensi tuntuvasti muihin sivistyspalveluihin kohdistettavia leikkauksia.

Päätökset kasvattivat sivistysbudjetin loppusummaa liki neljä miljoonaa euroa. Näin lautakunta tuli pyyhkineeksi pöytää myös talouden tasapainotusohjelmalla Lumolla, jonka sisältämiin mittaviin säästötavoitteisiin viranhaltijat olivat perustaneet ehdotuksensa.

Viittaamalla säästöille kintaalla lautakunta käytännössä varmisti, että kolmivuotisen Lumon tavoitteet jäävät sivistyspalveluiden osalta vain haaveeksi. Puheenjohtaja Marju Markkanen (sd.) perusteli tätä muistuttamalla, että aika on ajanut Lumon ohi. Korona lisäsi lasten ja nuorten pahoinvointia niin paljon, ettei esimerkiksi koulujen tuntikehyksestä ja henkilöstöstä ole nyt viisasta tinkiä.

Puheenjohtaja ei puhunut vain omasta puolestaan, sillä lautakunta teki päätöksensä yksimielisesti. Näin kattava yksituumaisuus budjettikysymyksissä on lahtelaisittain poikkeuksellista, ja ennakoi, että lautakunnan esitys voi saada normaalia suotuisamman vastaanoton myös budjetin seuraavissa käsittelyportaissa.

Päättäjien taskuissa polttelee sairaalakaupan iso myyntivoitto.

Lahden lautakunnat ovat perinteisesti linnoittautuneet edustamansa hallinnonalan edunvartijoiksi. Omaksumassaan roolissa ne ovat usein tehtailleet kehykset ronskisti rikkovia budjettiesityksiä, joita taloudesta kokonaisvastuuta kantava kaupunginhallitus on joutunut karsimaan olan takaa omalla vahtivuorollaan. Tällä kertaa lautakuntien tarpeita saatetaan kuitenkin ymmärtää aiempaa paremmin, eikä vain siksi, että lasten ja nuorten tilanne on huolestuttavampi kuin ennen koronaa.

Säästöpäätökset käyvät poliitikoilta tunnetusti sitä vaikeammin, mitä lähemmäksi seuraavat vaalit tulevat. Ensi kevään eduskuntavaalien läheisyys näkyi ja kuului jo maan hallituksen budjettiriihessä, ja ihme olisi, jos sama ei toistuisi myös paikallisesti.

Lahdessa päättäjien taskuissa polttelee kaiken lisäksi kesän sairaalakaupasta kirjattu iso, 51,8 miljoonan euron myyntivoitto, joka keikauttaa tämän vuoden tuloksen miinukselta reilusti ylijäämiseksi. Virkamiesjohto käyttäisi satunnaisen myyntitulon mieluiten kasvua tukeviin tulevaisuusinvestointeihin eikä ainakaan kiihdyttäisi sillä käyttömenojen kasvua taantuman edellä. Budjetin jatkokäsittely paljastaa, kykenevätkö myös poliitikot näin lähellä vaaleja yhtä kaukokatseiseen ajatteluun.