Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Ymmärrämme vihreät arvot, mutta Gaudiassa on paljon meitä, joita julkinen liikenne ei palvele

Elokuussa avattiin Lahden lukio Gaudia, joka on Suomen suurimpia lukioita. Kampuksella tulee olemaan päivittäin 2 500 opiskelijaa ja opettajaa, kun Tiirismaan peruskoulu aloittaa kampuksella ensi syksynä. Opiskelijoille ei ole rakennettu kuin muutamia ruutuja mopoja varten. Asiasta on koitunut ongelmia monille.

Gaudiaan tulee opiskelijoita sekä opettajia Lahden lisäksi myös Hartolasta, Heinolasta, Hollolasta, Kärkölästä, Orimattilasta ja vielä kauempaa. Julkinen liikenne ei toimi kaikkialla niin hyvin, että meistä jokainen voisi käyttää sitä päivittäiseen liikkumiseen. Busseja kulkee harvoin, minkä johdosta päivän pituus kasvaa helposti suureksi. Toiset joutuvat käymään töissä ennen tai jälkeen koulupäivän.

Uuden Gaudia-lukion opiskelijat tyytymättömiä pitkiin ruokajonoihin, ilmastointiin ja olemattomiin parkkipaikkoihin

Esimerkiksi viiden aikaan aamuyöllä ei kulje busseja niin, että opiskelija pääsisi töihin ja siitä kouluun. Monilla on myös aamutreenejä, jonka jälkeen pitäisi raahata esimerkiksi isoa jääkiekkokassia. Gaudiassa on myös musiikki- ja kuvataidelinjat, minkä takia osa opiskelijoista joutuu kuljettelemaan omia soittimiaan sekä taideteoksiaan kodin ja koulun välillä. Bussi jättää kauppatorille, josta on kilometri Paavolan kampusalueelle. Se on pitkä matka raahata selloa tai isoa maalausta.

Tällä hetkellä Lyseon pihalle rakennetaan kaupungin kustannuksella lisää ilmaisia parkkipaikkoja opiskelijoille.

Gaudian tiloissa on myös Wellamo-opiston opetusta, minkä vuoksi parkkipaikkoja tarvitsevat myös Wellamo-opiston kaikenikäiset ja eripuolilta Päijät-Hämettä tulevat harrastajat sekä opettajat. Parkkipaikkojen puute on myös erittäin epätasa-arvoista Lahden muiden lukioiden ja koulutuskeskusten välillä. Lyseolla ja Salpauksella on ilmaiset parkkipaikat ja LAB:in parkkipaikka maksaa kaksi euroa kuukaudessa. Tällä hetkellä Lyseon pihalle rakennetaan kaupungin kustannuksella lisää ilmaisia parkkipaikkoja opiskelijoille.

Katson velvollisuudekseni oikoa kehitysjohtajan erikoisia näkemyksiä julkisesti – Paavolan kampuksen pysäköintiongelma ratkeaa, jos niin halutaan

Parkkiongelmaan on jo ratkaisu valmiina: Laaksokadulla kirjaston ja Humpulan päiväkodin välissä on 160 ruudun parkkialue, josta on matkaa Gaudiaan alle sata metriä. Alueella on päivittäin vain alle kymmenen paikkaa varattuna. Alueella riittäisi parkkipaikkoja sekä lukion että Wellamon väelle. Meille opiskelijoille on tarjottu alueelta paikkoja, joiden hinta on 50 euroa kuukaudessa. Tämä on aivan liikaa kaikille – 500 euroa lukuvuodessa.

Ratkaisu on olemassa, eikä tällainen meininki voi enää jatkua. Parkkipaikkaa tarvitsevia tulee aina olemaan ja pieni maksukin paikasta olisi ihan ok. Ymmärrämme Lahden vihreät arvot ja ympäristöystävällisen otteen. Suurin osa kampuksen opiskelijoista käyttääkin julkisia kulkuneuvoja, polkupyörää sekä apostolin kyytiä. Silti meitä jää vielä suuri joukko, joita julkinen liikenne ei syystä tai toisesta palvele.

Gaudian opiskelijat odottavat opiskelijakaupungiksi itseään mainostavalta Lahdelta enemmän.

Kirjoittaja on Lahden lukio Gaudian musiikkilinjan opiskelija. Kirjoituksen takana on myös Gaudian opiskelijakunnan hallitus.

Lahden kaupunki on tulossa sittenkin vastaan uuden Gaudia-lukion pysäköintihinnassa – "kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa"