Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Onko mitään, mitä Lahden kaupunginhallitus ei suostuisi myymään?

Joutuu kysymään, onko Lahden kaupungilla mitään sellaista omistusta, mitä sen kaupunginhallitus ei suostuisi myymään. Sairaalassa tehtiin kaupunkilaisten varoin mittava saneeraus, joka valmistui noin vuosi sitten, noin 40 miljoonaa (hinta perustuu lehtien uutisointiin) maksaneen saneerauksen jälkeen kohde oli laitteineen päivineen uutta vastaavassa kunnossa.

Kaupunki perusteli myyntipäätöstä muun muassa, että ”uudessa tilanteessa kaupungille olisi jäänyt pelkkä kiinteistösijoittajan rooli siihen liittyvine riskeineen”. Ostajina olivat LähiTapiolan kiinteistörahasto, Keva, Valtion Eläkerahasto, Eläkekassa Verso ja Kirkon eläkerahasto. Mitkä olivat ne riskit, joita nämä kokeneet pääomasijoittajat eivät havainneet, vaan katsoivat kohteen sijoituksen arvoiseksi.

Mitä sitten tehdään kun myytävä loppuu?

Olisiko sittenkin tuottoisampaa jäädä kunnostamaansa kiinteistöön omistajaksi ja periä siitä käypää vuokraa, kuten nyt tulee perimään tämä uusi omistaja? Kun puhutaan tästä kuntayhtymästä tai Päijät-Hämeen hyvinvointialueesta on syytä muistaa, että Lahti on sielläkin suurin maksaja, veroeuroja menee, oltiin omistajana tai vuokralaisena.

Olisiko ollut tuottoisampaa periä vuokraa omasta kiinteistöstä kuin maksaa siitä vuokraa hamaan tappiin asti. Mitä sitten tehdään kun myytävä loppuu?

Lahden omaisuuden käyttö näyttää nyt siltä, että Lahti myy omaisuuttaan pitääkseen yllä 9 000 työttömän reserviä samaan aikaan, kun kaupunki kärsii työvoimapulasta. Sitä kaupunki pyrkii lieventämään tuomalla tänne lisää ulkomaista ”työvoimaa”, joka taasen ei juurikaan työllisty vaan lisää kaupungin muutenkin velkaisen talouden kuormitusta.

Kaupunki ylirakentaa asuntoja, vaikka kärsii muuttotappiosta, uusiin asuntoihin taas tulee pääasiassa maahanmuuttajia, joiden asumisen ja muunkin elämisen edellytyksen maksaa Kela. Ennen kuin tämä virheellinen tapa on saatu katkaistuksi, ei Lahden talous käänny kasvun puolelle.