Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua viime viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa

Chiméne Bavardin kolumni Haastattelijat haastattelemassa haastattelijoita

Mikä on hyvä aloituskysymys? Miten rakennetaan parempia jatkokysymyksiä? Paljonko toimittajan kannattaa kertoa haastateltavalle itsestään? Mitä jos haastateltava ei sano mitään? Kuinka pahoja kysymyksiä voi kysyä?Muun muassa tällaisten asioiden äärelle pääsin kesän alussa haastattelemisen mestarikurssilla.

Myönnän, että ennen kurssille lähtöä olin innoissani myös neljästä hotelliyöstä Helsingissä ja siitä, että kurssille oli sattumalta tulossa vanha opiskelukaverini. Ehkä jossain takaraivossa vilahti ajatus, että osaanhan jo tehdä haastatteluja. Niitähän teen päivittäin, sen kun paukutan kysymyksiä menemään.

Haaveilu leppoisista päivistä valui maahan, kun posti toi kurssin ennakkotehtävät, kurssin vetäjän, toimittaja Olli Seurin kirjan Avoin kysymys ja kuunneltavaksi saman nimisen podcast-sarjan jaksoja. Eniten hikipisaroita nostatti 15 minuutin asiantuntijahaastattelun valmistelu kuvitteellista tv:n ajankohtaisohjelmaa varten. Jokaiselle kurssilaiselle oli arvottu haasteellinen aihe ja nimetty aiheesta tietävä asiantuntija, joka tulisi paikan päälle haastateltavaksi kameroiden eteen. Paniikki oli niin kova, että harkitsin jänistäväni koko kurssilta.

Huomasin, että vastaaminen oli paljon vaikeampaa kuin kysyminen.

Onneksi en jänistänyt, sillä kurssi haastoi, raastoi ja lopuksi palkitsi paremmin kuin mikään muu asia moneen vuoteen. Päivät olivat uuvuttavan pitkiä, mutta niiden aikana koimme pienessä porukassamme monta ahaa-elämystä. Välillä tuntui lannistavalta, kun kurssilla vierailleet ”guru-toimittajat” kertoivat omista haastattelutekniikoistaan ja periaatteistaan. Kuten että puhelinhaastattelu ei ole koskaan haastattelu vaan pelkkää tiedonkeruuta. Tai että henkilöhaastattelua varten on hyvä olla kohteen kanssa useampi päivä ja seurata häntä arkisissa tilanteissa. Kuulostaa ihan utopialta maakuntalehden toimituksessa, jossa usein joudumme aikataulusyistä tekemään paljon parjattuja tunnin kahvilahaastatteluja.

Ensimmäisen päivän päätteeksi meidät laitettiin haastattelemaan toisiamme työstämme haastattelijoina. Se oli kiinnostavaa, kunnes jouduin haastateltavan rooliin. Huomasin nopeasti, että vastaaminen oli paljon vaikeampaa kuin kysyminen. Ajatus katkeili, unohdin mitä oli kysytty enkä millään keksinyt napakoita vastauksia. Sekavista vastauksistani huolimatta toinen kurssilainen kirjoitti minusta kelpo jutun. Tajusin, että monesta haastateltavastani on ehkä tuntunut samalta. Moni sanoo ääneen jännittävänsä haastateltavana olemista ja nyt ymmärrän miksi. Se on oikeastaan aika epäluonnollinen tilanne.

Kun työtään on tehnyt vuosia, tekee todella hyvää välillä tuulettaa omia ajatuksiaan ja kuulla muiden kokemuksia samasta ammatista. Oli helpottavaa huomata, etten ole ainoa, joka kantaa usein huolta haastateltavien asemasta ja heidän päälle heitetystä nettiloasta. Toisaalta minua myös lohdutettiin, että ihmiset osaavat jättää nettihuutelut omaan arvoonsa.

Omaan pääkoppaani tarttui kurssilta hyviä muistutuksia siitä, mistä tässä työssä on oikeasti kyse. Haastattelu on aina ihmisen kohtaaminen, jossa pitää olla hereillä ja tarvittaessa valmis kysymään tiukkojakin kysymyksiä. Hienoja kysymyksiä tärkeämpää on kuunteleminen ja ymmärtäminen. Jos ei ymmärrä niin kysyy vain sitkeästi uudestaan. Vähän niin kuin elämässä muutenkin mutta toimittajan ammattitakki päällä.

Selvisin muuten tv-haastattelustakin, vaikka en ole vielä pystynyt pakottamaan itseäni katsomaan sitä.