Näppikset | Olisipa kiva, jos Kaupungin äänet ja Headland järjestettäisiin eri viikonloppuna ja pääsisi molempiin

Olisipa kiva, jos Kaupungin äänet ja Headland järjestettäisiin eri viikonloppuna ja pääsisi molempiin. Voisiko ensi vuonna sopia eri ajat? Kiitos kun järjestätte!

Kumpi on kokonaisuuden (=maapallon tulevaisuuden) kannalta tärkeämpää, ostovoiman säilyttäminen vaiko kulutuksen vähentäminen?

Miten voidaan sanoa, ettei tavalliset venäläiset ole vastuussa Putinin vastuuttomasta sodan käynnistä Ukrainassa? Ovathan he käyneet äänestämässä kerta toisensa jälkeen, että Putin saa jatkaa vallassa. Syyttäköön vaan itseään tästä tilanteesta.

Kauppakeskuksissa on ilmaisia latauspisteitä sähköautoja varten. Kulut siirtyvät tietysti tuotteiden hintoihin. En hyväksy, että joudun kustantamaan osaltani toisten matkakuluja. Tasapuolisuuden vuoksi haluan kauppiailta ilmaiset autobensiinit.

Puhutaan energian säästöistä kuinkas olisi, 1 koira per talous. Joissakin perheissä 3–4 koiraa. Hiilijalanjälki suht iso.

Onko takapihalla pikkumuurahaiskasoja? Jos, niin kokeilkaapa kastella merisuolavedellä. Itsellä toimii, ne hävisivät, ei ole näkynyt.

Onko teillä passiivisen negatiivinen, hitlerimäinen johto työpaikka jossa ilmiannetaan työkavereita esimiehelle?

Sähkölle hintakatto niin kuin monessa verrokkimaassa. Sähköyhtiöiden ahneudelle stoppi!

Suomessa kauhistellaan hakkuita, kun samaan aikaan Välimeren maissa on palanut yli 600 tuhatta hehtaaria metsiä synnyttäen valtavat päästöt!

Käykää kirpputoreilla ostoksilla, ei ole hinnat nousseet. Mielettömästi käyttökelpoista tavaraa myynnissä, designia ja käyttötavaraa.

Sähköä pitää säästää. Koskeeko säästäminen sähköautoja? Ristiriitaisia suosituksia. Sähköautojen lataus vie paljon energiaa!

Eikö ESS voi laittaa niitit lehteen joka päivä, että reuma- ja nivelrikkosormisten olisi helpompi lukea päivän lehden.

Eikö niistä sähköpotkulautojen väärin parkkeeraamisista voi vieläkään sakottaa viimeistä käyttäjää? Hän sen laudan siihen kadulla/jalkakäytävälle on jättänyt. Kakarat ja känniset, heitä ne on. Maksusta näkee kait maksajan, pankki auttaa poliisia. T. Törmäilijä

En asioi kaupassa, jossa ei saa palvelua suomeksi!

Työttömät mustikkametsään. Arvokkaat marjat lahoavat mättäille pian. Metsässä työkunto kohenee ja samalla syntyy uskottavuutta siihen, että henkilö todella haluaa tehdä työtä.

Ranskalainen kyläkauppa oveen kyltti ei Suomen kielisille. Ei kukaan halua jäykkää palvelua, sillä se antaa huonon kuvan heti alkuun asioidessa. Kahvihetki pilattu, mutta tehkää, miten haluatte, mutta selittelyt ei auta asiakaspalvelussa.

Ranskalaisen kyläkaupan kieliepisodissa (ESS 30.7.) huomaa, miten metsäläisiä moukkia osa kansastamme on. Tsempit nuorille opiskelijoille ja pahoittelut tätien huonosta käytöksestä. T. Setämies

Sähkön ym. hinnan nousu vastaa omassa taloudessa yhden ulkomaan matkan hintaa vuositasolla. Maailma ei kaadu vaikka sen jättää tänä kurjuuden aikana väliin tai sitten ei, säästökohteita löytyy yllättävän paljon.

Mikä on valmiuslaki, jota hallitus nyt valmistelee? Mitä se meille tarkoittaa?

Juuri pakotteiden ja rajasulkujen vuoksi saatamme joutua seuraavaksi kohteeksi. Hyvät naapurisuhteet olleet turvamme tähänkin saakka.

Kerropas ministeri Skinnari, jatkuuko se Itäradan suunnittelu ja paljonko siihen on uppoamassa rahaa? Entäpä Afganistaniin, riittääkö se jo 700 milj. annettu vai onko kohde vaihdettu muuhun, kun kehitysapu sen kun kasvaa? Kaverisi Lindtman lupaili tuloverohelpotuksia ihmisille, jotka ei edes sitä maksa. Ja taas on näitä demarien vappusatasia tulossa, kun vaalit lähestyy.

Jäppinen ja kaveri. Onko hyökkäys Ukrainaan ihan ok teidän mielestänne. Se hyökkäys olisi voinut kohdistua myös "omiin nurkkiin". Kannattaa miettiä asiat loppuun saakka. T. 2-maailmansodan jälkeen köyhyyteen syntynyt ja köyhyyteen jämähtänyt

Sitä saa, mitä tilaa, ja metsä vastaa huutoihin. Nyt näitä vapaan lännen herkkuja maistellaan ja idän kaikuja kuunnellaan.

Parveketupakoinnin mahdollisessa kieltämisessä pitää ottaa huomioon myös melusaaste, mitä se aiheuttaa kerrostalojen käytävissä yömyöhään tupakalla juostessa, monelta ihmiseltä puuttuu tietotaito asunnon oven hiljaisesta sulkemisesta. Erityisesti tämä vaikuttaa yksiöissä asuvien elämään, sillä he aina joutuvat enemmän tai vähemmän nukkumaan rappukäytävän vieressä.

Kun on teleoperaattorin asiakas, niin luulisi, että operaattori pitäisi asiakasta, "kukkaa kämmenellä". Mitä vielä, kun soittaa, operaattorin numero on kallis palvelunumero, siis armoa ei anneta.

EK peet välittää, miten pienituloinen elää, vaikka eläisivät kerjuulla. Moni työtön on lähellä 60 vuoden ikää. EK tietää, etteivät nämä työllisty. Koulutus ja työkokemus puutteellinen, silti EK itkee tästä. Työllistäisivät, jos se on heidän mielestään pikkujuttu. Taantumaa koko Eurooppaan luvataan, ei Suomi-pläntti poikkeus ole. Ei kukaan tahallaan työtön ole.

Vuosi tai pari sitten sanottiin, että Suomessa on sähkötilanne hyvä. Voi vaikka myydä ulkomaillekin. Nyt sitten tilanne on toinen! Uskoo ken tahtoo! Keino pitää hinta korkeana!

Huumeiden käyttö lisää rikollisuutta. Rahat huumeisiin saadaan rikoksilla! Siksi huumeiden käyttöä ei saisi suosia oikein käyttöhuoneilla! Järki käteen.

Suomen vakiomollaaja Viron entinen presidentti Toomas Ilves on taas vauhdissa. Hänen katkeruutensa ja Suomi-viha on käsittämätöntä. Virossa on muitakin samoin ajattelevia. Se huolestuttaa.

Mitä meuhkaat asunnon arvon alenemisesta, jos poltan sisällä. Minua ei hetkauta. On varaa tupakoida, ni on varaa remontoida kämppä.

Oivaltamattomana oirehditaan rauhattomana ja rakentumatta sekä rakentamatta yhdessä.

Rodunjalostusta (ESS 27.7.): keinosiementäjä kartoittaa lehmien luonnetta. Siis arvioi alistuvuutta käsittelyynsä! Lisäksi heikkolypsyiset aiotaan siementää liharotuisilla ja isokokoinen vasikka kasvattaa lihaksi. Synnytyksiä vaikeutetaan! Myös halutaan jalostaa uudet vetimet. Siis tulehtuvien, antibioottipistoksia aristavien ja visvaa vuotavien tilalle. Unohtuuko jalostususkossa olosuhteet, sillä maitotalous on kova ala.

Lahden kaupungilla on nettisivu mm. Kariston uimarannalle vievän tien varren raivaamiseen. Näppiksellä kirjoittaminen ei auta. Virkamies/poliitikko ei lue näppiksiä, vaikka itsekin olen kehottanut erään johtavan poliitikon niin tekemään. Hukkaan menee siten näppikselle kirjoitus. Valitettavasti, ei huipulle kuule sotenkaan isoja ongelmia, lässytys kyllä osataan ennen vaaleja. Teot, missä ne ovat?

Hei Lehtisepät, hyvää työtä, pientä parannusta kaivataan. Tehkää lehti kuten Pirkka ja Apu ym. Sivut numerojärjestykseen ja nitominen tms. kauniisti kaikki yhteen. Toispaikkakuntalaiset sanovat näitä lentolehtisiksi. Te osaatte, näyttäkää taitonne, suuret kiitokset.