Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Satu-Maria Niikon kolumni Lahtea aloittelijalle: Lähimatkailua eli miksi lähelle on niin pitkä matka

Etukäteen ajatuksena oli tietenkin ottaa koko Päijät-Häme ja lähimaakunnatkin haltuun tänä kesänä. Heinäkuussa sitä havahtuu sitten siihen, ettei ole käynyt edes Kärkkäisellä. Malvasta nyt puhumattakaan. Kesäpäivät ovat hetkessä haihtuneet pilvettömälle taivaalle, vaikka piti tehdä vaikka mitä.

Elämä on kantapään kautta opettanut, että asiat kannattaa tehdä nytku, sillä se sitku ei välttämättä koskaan koita. Niinpä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni: jos puolet kesästä on jo takana, on se toinen puoli vielä edessä. Eikun reissuun.

Syntymäpäivääni Lahti oli varautunut asianmukaisin järjestelyin: oli ilahduttavasti organisoitu puistokävelyä ja taideluentoa. Aktiivisuudella saattoi toki olla jotain tekemistä sen kanssa, että olen Olavi Lanun ja Helene Schjerfbeckin synttärikaima. Kun sadepilvetkin olivat sääennusteita uhmaten jättäneet ilmestymättä paikalle, suuntasin sunnuntaiaamuna Lanu-puistoon enkä vohvelibrunssille, kuten olin ajatellut.

Harvoin sitä pääsee bussilipun hinnalla Vääksyyn, Ranskaan ja Mississippijoelle.

Lanu-puistossa en sentään ollut ensimmäistä kertaa: lahtelainen ystäväni Viivi oli pakottanut minut sitä kautta vesiuruille eräänä hyvin kuumana ja uuvuttavana kesäiltana. Tykkäsin kyllä, sen mitä liki lämpöhalvaukseltani kykenin hahmottamaan.

Synttäriaamuna kaikki oli toisin. Aurinko kyllä paistoi, mutta tuulikin sopivasti. Hyvillä mielin istuskelin kuuntelemassa puiston vehreydessä taiteilijoista ja kipaisin siinä välissä synttärikahveilla satamassa. Mitäpä Euroopan lentokenttien kaaoksesta, kun upealle taidematkalle pääsee ihan omin jaloin lähipuistoon.

Yhden kesäretken lupasin itselleni jo maaliskuussa Espoossa: Vääksyn ja Ranskalaisen Kyläkaupan. Kun avauduin suunnitelmistani, mukaan halusivat sikäläiset kaveritkin. Käytännössä kaikki olivat tietenkin retkipäivän koittaessa Alpeilla, aamukahvilla tai Lontoon humussa, mutta onneksi seuraksi lupautui paikallisoppaani Viivi. Menimme ihan bussilla. Kyllä vain, hyvät lahtelaiset, LSL ei ole ollenkaan niin huono kuin te väitätte.

Ihastuin Vääksyyn oitis. Istuskelimme Päijänteen rannalla, vaeltelimme kanavan varrella ja huokailimme Vääksynjoen ja vesimyllyn maisemaa, joka toi mieleeni tv-sarjoista tutun Mississippi-joen suiston. Kyläkaupassa hipelöimme hellemekkoja, ja Lauran kaupasta löysin aidosti kulahtaneet joulukortit viime vuosituhannelta. Mahtaa lähipiiri taas ilahtua.

Sadekuuron alta syöksyimme viime hetkellä Kanavan Kunkkuun. Saman turvasataman olivat keksineet kaikki muutkin ja yksi kotimainen elokuvatähti, mutta ihan kohtuullisella odottelulla ne muikut ja mansikkabriesalaatti tulivat. Ja olivat muuten parasta, mitä lähiseudut tähän mennessä ovat tänä kesänä kulinaarisesti tarjonneet. Mutta saapas nähdä: ensi viikonloppuna olen ajatellut juonitella itselleni kyydin Temosen Olgan Rehtoriin Iitissä.

Vääksyn taidetarjonta jäi kokonaan katsastamatta, sillä viimeinen bussi lähti Lahteen harmillisen aikaisin, mikä kyllä vähän nakersi luottamustani LSL:ään. Siitä huolimatta olin kesäretkeeni erittäin tyytyväinen. Harvoin sitä pääsee bussilipun hinnalla Vääksyyn, Ranskaan ja Mississippijoelle.

Heinolaankin piti mennä kesäteatteria katsomaan. No en ole mennyt. Suoriuduin peräti Pesäkalliolle kivaan Topi Sorsakoski – Kohtalon tango -esitykseen. Kyllä sekin matkailusta kävi, kun kävelin puolet kotimatkasta Lahteen päin. Bussillakin olisi päässyt, mutta en viitsinyt tuntia pysäkillä odottaa.