Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Mervi Pasasen kolumni Kanalauma liikenteessä eli mitä opin Hesassa suojatien edessä

Ethän sä nyt noin voi tehdä!

Helsinkiläisen ystäväni huudahdus ihmetytti. Miten niin en voi, ainahan näin tehdään, ainakin meillä Lahessa.

– Joo, mut nyt ollaan Helsingissä ja täällä annetaan tietä jalankulkijoille!

Ai jaa. No, menkööt nyt sitten ensin.

Pieni välikohtaus auton etupenkillä jäi mieleen. Olin viettänyt mukavan päivän kaverin kanssa, ja heitin hänet reissun päätteeksi kotiin. Sain noottia siitä, että en pysähtynyt antamaan tietä jalankulkijalle, joka odotteli ajoradan reunassa suojatien kohdalla.

Selitin, että ei Lahessa kyllä anneta tietä. Sitä seurasi ystävälleni tyypilliseen tapaan hellän ojentava, mutta samalla ankaran päättäväinen selostus siitä, miten jalankulkijalla on etuoikeus. Ja myös pyöräilijällä.

Mutta ei tosiaan Lahdessa. Olette varmaan huomanneet saman: jalankulkija seistä nököttää suojatien reunassa ja odottaa, että autojono katkeaa ylityksen verran paikoissa, joissa liikennevalot eivät ohjaa kulkua.

Koemme epälahtelaista positiivisuutta ohikiitävän hetken.

Helsingissä kaistaakin pääsee aina vaihtamaan kun vain kertoo siitä vilkulla muille autoilijoille.

Yritän ottaa opikseni.

Aloin tarkkailla lahtelaista kaupunkiliikennettä. Ei vain kevyen liikenteen sorsimista, vaan ihan törkeää käytöstä.

Täällä kuvitellaan, että kotiin ehtii nopeammin, jos kiihdyttää rajusti lyhyellä katupätkällä ja vaihtaa äkäisesti kaistaa koko ajan muita ohitellen ja kiilaillen.

Täällä kuvitellaan, että jos auto on pysähtynyt suojatien eteen, ei siellä kukaan kuitenkaan kävele, ja hurautetaan rinnakkaista kaistaa ohi.

Täällä ajetaan pakettiautolla keskelle toria ostamaan litra mansikoita. Pysäköidään minne sattuu, kuten kaupan eteen paikkaan, joka on tarkoitettu jalankulkuun.

Aloin opetella uusia tapoja. Kun näen, että jalankulkija, pyöräilijä tai äiti lasten ja vaunujen kanssa odottaa pääsyä yli, pysähdyn ja annan tietä.

Mitä tapahtuu?

Jalankulkija, pyöräilijä ja äiti vaunuineen hymyilevät ja vilkuttavat minulle. Minä vilkutan takaisin. Koemme epälahtelaista positiivisuutta ohikiitävän hetken, ja tuulilasin kummallakin puolella hyvä mieli. Parasta on vilkutus pieniltä ihmisiltä.

Joskus kohtaan jalankulkijoita, jotka ärtyneenä viittoilevat autoa menemään ensin. Siinä tilanteessa en ala riidellä, vaan menen.

Asun lähellä paikkaa, jossa tehdään isoja tietöitä. Kuuntelen kesäillassa, kun kuskeilla palaa hihat tietyön keskellä hitaasti kiemurrellessa. Kun tietyö päättyy, aukeaa lyhyt suora. Se pitää revitellä täysillä, etenkin jos alla on moottoripyörä.

Minulle kaupunkiliikenteestä tuleekin mieleen kanalauma. Kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet, mutta aina laumassa on yksi, joka katsoo asiakseen istua kuopimassa yhteisessä ruokakupissa.

Laumassa on myös pari kanaa, jotka ahneuksissaan vähät välittävät siitä, että jaloissa pyörii ihan pieniä tipuja. Ne rynnivät aterialle kävelemällä muiden päältä ja hotkivat kaurahiutaleet, jotka on tarkoitettu pienille tipuille.

Kanalaumassa on nokkimisjärjestys, ja kanojen elämä pysyy raiteillaan kun sitä noudatetaan. Meillä ihmisillä sen sijaan voisi olla käytössä hyvät tavat ja muut huomioon ottava liikennekulttuuri.