Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Lukijalta | Suomessa harjoitetaan jakomielistä vieraslajipolitiikkaa

Suomessa ei ole alkuperäisiä kasvi- tai eläinlajeja, koska vähän yli kymmenentuhatta vuotta sitten Suomi oli mannerjään peitossa. Monet lajit ovat tulleet tänne luonnollisesti leviämällä, ilman ihmisen apua, mutta suuri osa lajeista on tuotu tänne ihmisen toimesta tarkoituksella tai vahingossa.

Ymmärtääkseni käytännössä on mahdotonta tunnistaa, mikä laji on kävellyt tänne omin jaloin tai ihmisen avustuksella. Tästä huolimatta suomalaisessa lainsäädännössä eliöt jaetaan ihmisten myötävaikutuksella leviäviin vieraslajeihin ja omin voimin leviäviin tulokaslajeihin.

Lainsäädäntö kohtelee kotoperäisiä, tulokaslajeja ja vieraslajeja hyvin eri tavalla, vaikka ihmisten viihtyvyyden sekä luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden kannalta lajin leviämistavalla ei ole mitään merkitystä. Kasvin tai eläimen haitallisuus ei riipu siitä, miten ja milloin se on tänne tullut, vaan siitä, miten sen leviäminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, maanviljelykseen, luonnon virkistyskäyttöön tai tautien ja tuholaisten leviämiseen.

Itse asiassa monet vieras- ja tulokaslajit lisäävät luontomme monimuotoisuutta, jos kantojen ei anneta kasvaa ylisuuriksi. Ne tukevat kestävää kehitystä, koska monimuotoisuus puskuroi luontoa ja maanviljelystä jatkuvaa ympäristönmuutosta vastaan.

Haitallisuus tulee arvioida paikallisesti.

Hienot vanhat puutarhat ja nykyiset taimimyymälät ovat täynnä hyödyllisiä vieraslajeja. Täpläravut tervehdyttävät järven ekosysteemiä, jos jokirapu ei siinä kasva. Toisaalta joidenkin haitallisten lajien, kuten jättiputkien, minkkien ja espanjansiruetanan kantoja on vaikea säädellä, siksi ne on syytä hävittää.

Lajien haitallisuus riippuu ympäristöstä. Esimerkiksi joillakin paikoilla kotimainen kielo, järviruoko tai saniainen toimivat rikkaruohon tavoin. Tästä johtuen EU:n vieraslajiasetusta ei ole viisasta soveltaa kaikkialla, vaan haitallisuus tulee voida arvioida paikallisesti maa- ja maakuntatasolla.

Suomessa vieraslajikeskustelu ei ole loogista, koska toisaalta esimerkiksi painolastilajeja halutaan suojella, mutta yleisesti ottaen vieraslajeihin suhtaudutaan negatiivisesti. Tavoitteena näyttää olevan kaikkien vieraslajien hävittäminen, vaikka vain pieni osa vieraslajeista aiheuttaa todellista haittaa.

Toisaalta taas joitakin vahingollisia vieras- ja tulokaslajeja, kuten peuroja, valkoposkihanhia, merimetsoja ja villisikoja, halutaan suojella viimeiseen asti.

Nykyinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäiset ihmiset ja maatilat kantavat haitallisten tulokas- ja vieraslajien kustannukset – ja metsästäjät ja luontointoilijat korjaavat hyödyn. Lisäksi primitiivinen lainsäädäntö johtaa siihen, että yksittäisistä vieraslajeista yritetään väkisin tehdä kotoperäisiä.

Oikeusistuimissa tuomiot eivät riipu siitä, milloin ja miten Suomen kansalainen on Suomeen tullut. Tässä mielessä on kummallista, että lainsäädännössä kasvien ja eläinten kohdalla lakipykälät riippuvat sellaisista seikoista, joita on mahdoton todentaa ja joilla ei ole käytännön merkitystä.

Ympäristöä koskevaa lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että kaikkien haitallisten lajien ylisuurta kantaa voidaan nopeasti harventaa, riippumatta siitä, onko kyseessä kotoperäinen, tulokas- tai vieraslaji. Päätös tulee voida tehdä paikallisten viranomaisten toimesta ja ilman raskasta byrokratiaa.