Matti Even kolumni KymiRing-seikkailu syöksi Lahti Eventsin kuilun reunalle

KymiRingin taloudelliset sotkut on voitava kääntää Lahdessa voitoksi. Kuten tiedämme, on KymiRingin ympärillä käynyt melkoinen taloudellinen turbulenssi ja loppua ei näy. Suuret lupaukset ja tyhjät teot kuvaavat hyvin KymiRingin ahdinkoa.

Iitin Tillolan soramonttuun on jo kipattu noin 24 miljoonaa euroa. Mitä on saatu aikaiseksi? Asfaltoitu moottorirata, motocrossrata sekä keskeneräinen varikkopilttuu. Näillä eväillä ei ole kyetty pyörittämään niitä moottoriurheilutapahtumia, joiden varjolla ratayhtiö yhteistyökumppaneita etsi.

Kaupungin omistama Lahti Events on jäänyt KymiRingin vangiksi. Lahti Events lähti mukaan kuvitellen sen avaavan suuremmat ovet merkittäväksi tapahtumajärjestäjäksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan lahtelaisten syliin on putoamassa todella ruma tappio. Kuinka paljon tämä seikkailu tulee maksamaan, on vielä täysin hämärän peitossa. Näiden kahden yhtiön tilannetta kuvaa hyvin myös se, että KymiRing ja Lahti Events oy eivät tunnu edes tietävän kuinka paljon ratayhtiö on lahtelaisille velkaa. KymiRingin mukaan velkaa on pari miljoonaa, kun Lahti Eventsin mukaan summa on tuplasti suurempi. Omituinen näkemysero, mutta tuokin summa kyllä tarkentuu, kun kirjanpidot lyödään pöytään.

Rallicrosskisan peruminen ja oikaisuvaade jättivät Lahti Eventsin pulaan

KymiRing sotkua hämmentää myös outo salamyhkäisyys. Riitapukarit eivät juuri sopimuksiaan availe vedoten lakiin ja salassapitovelvollisuuteen. Vaikka laki onkin tässä heidän puolellaan, niin asioiden salailu ei vahvista millään muotoa lahtelaisten veronmaksajien luottamusta kaupungin omistaman yhtiön toiminnasta. Olisi varmaankin huomattavasti helpompi ymmärtää näitä käänteitä, jos tietäisimme, mistä oikeasti on kysymys.

Lahti Events ei aikanaan ollut se taho, joka oli halukas lähtemään mukaan naapurikunnan moottoriratahankkeeseen. Tämä päätös tehtiin paljon ennen Lahti Eventsin mukaantuloa. Tapahtumayhtiö pääsi tai joutui tähän soppaan osittain tahtomattaan.

Yhtiön toimivalla johdolla ja poliittisesti valitulla hallituksella on totiset paikat edessä.

Nyt olisikin mielenkiintoista tietää kuka tai ketkä ja millä mandaatilla aikanaan päättivät, että Lahden kaupungin tulee olla mukana naapurikunnan hankkeessa. Lahtelaisille päättäjille asia myytiin sillä argumentilla, että MotoGP-kisat voisivat tuoda Lahden alueelle aivan uudenlaista liiketoimintaa.

Suoraa tukea kaupunki ei luonnollisesti voinut antaa, mutta hätiin keksittiin tytäryhtiö Lahti Events. Näin saatiin hankittua oikeus tapahtumien järjestämiseen. Nyt voi toki kysyä, olisivatko toivotut jättimäiset turistivirrat tulleet Lahteen ilman, että Lahti ottaa näin mittavan taloudellisen riskin?

Lahti Eventsin luottorajaa nostetaan roimasti Kymiringin vaikeuksien takia, kuuntele haastattelu

Nyt on kuitenkin se tosiasia edessä, että Lahti Eventsin on tehtävä omat ratkaisut, kuinka tässä edetään. Apuja yhtiö ei saa, joten yhtiön toimivalla johdolla ja poliittisesti valitulla hallituksella on totiset paikat edessä. On hyvin vaikea kuvitella, että lahtelaiset veronmaksajat ovat valmiina nielaisemaan miljoonien tappiot. Ei myöskään kaupungin ylin virkamiesjohto voi tästä luiskahtaa kuivin jaloin.

Päättyy tämä surullinen farssi kuinka tahansa, jää ilmaan vielä suuri periaatteellinen kysymys. Mitkä liiketoimet ovat kaupungin omistamien yhtiöiden ydintoimintoja? Onko lahtelaisten veronmaksajien etu tai velvollisuus olla mukana tapahtumabisneksessä? Tapahtuma-ala on haastava. Toimijoita tässä maassa on kourallinen ja kilpailu äärettömän kovaa.

Ex-valtuutettu kanteli oikeuskanslerille Lahden KymiRing-rahoituksesta, katsoo kaupungin kiertäneen oikeuden määräämää täytäntöönpanokieltoa

Lahden kaupunginhallitus ottaa tapahtumayhtiön syyniin –  KymiRing-yhteistyön kuluista ja riskeistä selvitys