Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Lukijalta | Lähitulevaisuuden päivän polttavaksi ongelmaksi nousee, minkä tasoiseen hyvinvointiin meillä on varaa

Kansantalouden teoria ei enää toimi euroalueella, vaikka monet alan asiantuntijat vielä siinä ajassa elävät! Monet haluavat Suomen eroavan EU:sta, sulkevan rajat, asettavan tuontitullit, ottavan takaisin viisumipakon ja palaavan markka-aikaan, mutta pärjäisimmekö globaalissa markkinataloudessa vanhalla inflaatio-devalvaatio-mallilla? Silloin asuntolainojen korotkin olivat 12–17 prosenttia ja laina-ajat alle kymmenen vuotta.

Suomen julkisen talouden suurin ongelma on rahan puute. Se on johtanut jatkuvaan veropohjan laajentamiseen ja velan ottamiseen. Suurin syy on priorisoinnin pitkään jatkunut epäonnistuminen, joka esimerkiksi johtaa siihen, että tiet rappeutuvat ja terveydenhoito sakkaa.

Sotien jälkeen tärkein asia oli sotakorvausten maksaminen, johon keskittyi koko valtakunnan väestö. Kun kerran sotakorvauksista oli sovittu, ne haluttiin kunnialla hoitaa.

Asiasta on niin kauan, että suuri osa suomalaisista ei enää muista, kuinka heidän esivanhempansa antoivat valtiolle jopa vihkisormuksensa sotakorvausten rahoittamiseksi. Kuinka moni meistä olisi valmis uhraamaan vastaavaa omaisuuttaan valtion velkojen maksuun?

Sotakorvausten tultua maksettua haettiin suurlakolla parempaa hyvinvointia koko kansalle ja aloitettiin hyvinvointi-Suomen rakentaminen. Se tehtiin Ruotsin mallin mukaan unohtaen kuitenkin taloudelliset faktat.

On aika tajuta, että verotuspohjan laajentaminen tai verojen korottaminen ei enää ole mahdollista.

Ruotsi ei joutunut maksamaan sotakorvauksia, vaan se itse asiassa hyötyi sodasta myymällä rautaa sotiville ja aseita vähän joka puolelle! Ruotsin hyvinvointi perustui siis vakaaseen ja kasvavaan talouteen, jolla hyvinvointi voitiin rahoittaa.

Suomen talous sen sijaan perustui aina 1990-luvulle asti inflaatio-devalvaatio-kierteeseen, jossa devalvaatiolla korjattiin inflaation syömä kansainvälinen kilpailukyky. Kolmikannan osapuolet kaikki tiesivät, että lopullinen häviäjä oli kuluttaja.

Poliittiset sopimukset ja puolueiden keskinäiset kaupat ja kolmikanta aiheuttivat lopulta sen, että homma lähti laukalle. Näin hyvinvoinnin peruspilari eli priorisointi (tärkeysjärjestys) alistettiin poliittiselle kaupankäynnille.

Markan arvo ei määräytynyt vapaasti kansainvälisillä markkinoilla, vaan siitä päätettiin poliittisin voimin Suomen Pankissa. 1980-luvulla tämä kansainvälisten valuuttamarkkinoiden kokemattomuus kostautui ja päädyttiin korottamaan markan arvoa keinotekoisesti ja sallittiin pääsy kansainvälisille valuuttalainamarkkinoille. Se johti talouskriisiin ja Emuun liittymiseen.

Euroon liittymisprosessin seurauksena päästiin eroon valuuttariskeistä tärkeimmillä markkina-alueilla. Pahin ongelma onkin nyt nopea kansainvälinen muutos, finanssikriisit ja viimeisenä sota keskellä Eurooppaa. Inflaatio on huippulukemissa ja meidän saarivaltiomme kilpailukykyä alkavat pahoin rasittaa logistiikan kustannukset siihen liittyvine uusine ilmastorajoituksineen.

Aktiivisempi osallistuminen Rail Baltica -ratahankkeeseen olisi tuonut toivoa logistiikan nouseviin kuluihin, mutta sitä on tyydytty seuraamaan vain lähinnä katseella. Radan hyödyntämiseen ei aluksi tarvita mitään Helsinki–Tallinna-tunnelia.

Lähitulevaisuuden päivän polttavaksi ongelmaksi nouseekin, minkä tasoiseen hyvinvointiin meillä on varaa? Vaikka jostain hyvinvointipalveluista luopuminen olisi kuinka vaikeaa tahansa, siihen on ryhdyttävä mieluummin enemmin kuin myöhemmin. Jos verrataan vaikkapa Viroon, meillä on huomattavan kallis määrä kumileimasinorganisaatioita, joissa Virossa noudatetaan suoraan EU:n päätöksiä.

Terveydenhoito siirtyy kunnilta maakunnille, mutta se ei poista kaksoisjärjestelmää, joka jakaa palvelun tarvitsijat kahden kerroksen kansalaisiksi. Terveyspalveluiden kustannuspotti tuskin pienenee, koska tehokkuuden parantamista ei ole ainakaan avoimesti perusteltu.

Säästöt syntyvät, kuten tähänkin asti asiantuntijoiden mukaan, palveluja heikentämällä. On aika tajuta vihdoin, että verotuspohjan laajentaminen tai verojen korottaminen ei enää ole mahdollista. Ne söisivät ostovoimaa ja vähentäisivät kulutusta. Se puolestaan iskisi tuotantoon ja verotuloihin.