Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Lukijalta | Suomen alaikäisiltä kehitys­vammaisilta puuttuu kriisihoitopaikka – "Milloin on taas se tilanne, että poikani on ambulanssilla ja poliisien kanssa menossa päivystykseen"

Hyvinvointivaltio Suomessa ei ole kriisipaikkaa kehitysvammaiselle, autistisille lapsille ja nuorille, joilla on vaikeita mielenterveysongelmia. Esimerkiksi lastensuojeluyksiköitä syntyy koko ajan lisää, mutta tämä on ryhmä, joka ei saa yksityistä palvelujentuottajaa innostumaan yksikköä perustamaan.

Kyse on erityisosaamista vaativasta toiminnasta, ja rohkenemme väittää, että vaatii myös erityistä kutsumusta toimia näiden lasten parissa. Psykiatrialla heitä ei taas voida lainsäädännöllisistä syistä hoitaa, jos ei ole akuutissa itsetuhovaarassa tai psykoottinen.

Tiinan poika on vaikeasti kehitysvammainen, autistinen. Hänellä on todella haastavaa käyttäytymistä ja mielenterveysongelmia, jotka johtuvat erittäin harvinaisesta, etenevästä geenivirheestä. Sen myötä taidot katoavat ja ymmärrys häviää hiljalleen. Hän on ajoittain hyvinkin aggressiivinen.

Hänet on sijoitettu kehitysvammaisten, käytösongelmaisten pienryhmäkotiin Itä-Suomen alueella maaliskuusta alkaen. Kotona ei hänen kanssaan pärjää. Kymmenvuotiaana poika romahti yllättäen ja rajusti. Hän karkasi ja istui autotiellä, josta äiti juuri ja juuri sai hänet raahattua pois.

Silloin poika pääsi kuukaudeksi Paimioon kriisi- ja tutkimusjaksolle. Muualla ei ollut paikkaa. Siitä oli kuitenkin paljon apua: vaikka matka oli pitkä, pojan olo helpottui. Tämän kaiken jälkeen poika ei ole kyennyt nukkumaan enää kotona. Hän on viime vuosien aikana laitostunut. Tämä kaikki on todella surullista ja hirveää.

Ensihoidossa sanottiin, ettei ole koskaan tullut vastaavaa tapausta eteen.

Paimion jälkeen hänet sijoitettiin Kaakkois-Suomessa olevaan ryhmäkotiin, joka on lyhytaikainen hoitopaikka. Hän oli lyhytaikaisessa yksikössä hoidossa melkein kolme vuotta.

Isojen muutosten myötä pojasta on tullut aggressiivinen. Hän on joutunut päivystykseen useamman kerran, koska vointi on ollut niin huono. Viimeksi hän joutui pari viikkoa sitten niin sanottuun putkahuoneeseen, jossa ei huolehdittu perustarpeista. Hän oli päivystyksessä ollut rauhallinen.

Eritteitä oli lattialla, vaatteet eritteissä, ja hän sai vain välipalaa, ei ruokaa, ennen kuin äitinsä vaati sitä: "Lapseni on alaikäinen, eikä osaa huolehtia itsestään."

Ensihoito ja lääkärit olivat ihmeissään siitä, että kun he soittivat eri paikkoihin, jotta saisivat lapsen osastojaksolle, kukaan ei ottanut vastaan. Kaikki sanoivat, ettei asia kuulu heille. Ensihoidossa sanottiin, ettei ole koskaan tullut vastaavaa tapausta eteen.

Tämä äidin kuvaus poikansa tilanteesta kuvastaa valitettavan hyvin koko maassa vallitsevaa tilannetta. Kyllä muilla lääketieteen aloilla saa yleensä akuuttiapua, mutta ei tällä.

Olemme erittäin huolissamme näistä perheistä ja lapsista, jotka altistuvat vakaville vaaratilanteille ja suurelle kuormitukselle pitkäjaksoisesti. Miten hyvinvointi-Suomessa on mahdollista, etteivät lapset ja nuoret saa tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa hoitoa?

Päätökset heidän asuinpaikoistaan ja palveluistaan tehdään vammaispalveluissa eli sosiaalitoimessa, yleensä hyvässä yhteistyössä. Byrokratia on kuitenkin haastavaa, ja tuntuu todella turhauttavalta, ettei ole lääkärinä mitään mahdollisuutta lähettää potilasta tämän tarvitsemaan hoitoon, kun paikkoja ei ole.

Nyt tilanne on edelleen heikentynyt, kun hyvinvointialueita valmistellessa ei oteta ulkopaikkakuntalaisia vastaan, jos joku paikka löytyisikin. Tämä on ala, joka todella vaatii yhteistyötä yli toimialarajojen, myös toimintaa suunnitellessa ja tarpeita kartoittaessa.

Huoli ja pelko siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, on arkipäivää kehitysvammaisten lasten ja nuorten perheissä. ”Mitä tapahtuu, milloin on taas se tilanne, että poikani on ambulanssilla ja poliisien kanssa menossa päivystykseen ja taas lisätään lääkkeitä, kun ei muutakaan voida tehdä?”

Nyt on korkea aika sekä poliitikoiden että sosiaali- ja terveystoimen johtajien herätä katastrofaaliseen tilanteeseen. Myös yhteiskuntamme näkymättömimmät jäsenet perheineen ansaitsevat ihmisarvoista, ennakoitavaa hoitoa ja huolenpitoa.

Blomqvist-Lyytikäinen on nuorisopsykiatri, kehitysvammalääkäri ja Kymenlaakson aluevaltuutettu (kd.), Paukkunen kouvolalainen äiti ja perushoitaja.