Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Pääkirjoitus Kansanedustajan taksiajot voivat olla puhetta tärkeämpiä

Eduskunnan täysistunnossa on pidetty lähes miljoona puhetta. Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kehittämä ohjelma kertoo, ketkä ovat olleet eduskunnan puheliaimpia kansanedustajia ja ketkä tuppisuita.

Helsingin Sanomat kertoi juhannuksena Parlamenttisampo-ohjelmasta. Sen mukaan ylivoimaisesti eniten puheenvuoroja on pitänyt Suomen Maaseudun puolueen perustaja Veikko Vennamo. Hän piti yli 13 000 puheenvuoroa eli puolet enemmän kuin toiseksi sijoittunut Erkki ”Susi” Pulliainen (vihr.). Nykyisistä politiitikoista kärjessä ovat kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.), europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk.) ja kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.).

Taksimatkat osoittavat, että kansanedustaja liikkuu ja vaikuttaa.

Parilla viime vaalikaudella puhujatilaston kärkipaikkaa on kolkutellut kokoomuksen Timo Heinonen Hämeen vaalipiiristä. Muutkaan Hämeen edustajat eivät ole olleet suuressa salissa hiljaa, mutta he ovat kaukana Heinosesta. Ministerit puhuvat paljon, koska he esittelevät ja perustelevat hallituksen lakiesityksiä ja vastaavat kysymyksiin eduskunnan suullisella kyselytunnilla.

Onko kansanedustajien puheenvuoroilla merkitystä? Yksiselitteistä vastausta on mahdoton antaa. Puhujalistat eivät kerro välttämättä kansanedustajan hyvyydestä tai huonoudesta. Heinonen on korostanut puheenvuorojen isoa merkitystä, koska monet lait ovat muokkautuneet lähetekeskustelujen kautta.

Vähemmän äänessä olevat kansanedustajat muistuttavat, että varsinainen lainsäädäntötyö tehdään valiokunnissa ja lakien valmisteluvaiheissa ministeriöissä. He ovat panostaneet tähän vaikuttamiseen ja asiantuntijoiden kanssa käytäviin keskusteluihin. Voidaankin sanoa, että taksimatkojen määrä voi olla puheiden määrää parempi mittari, kun mitataan kansanedustajan aktiivisuutta ja työn tuloksia. Runsaat taksimatkat osoittavat, että kansanedustaja liikkuu, vaikuttaa, hakee tietoa ja verkostoituu.

Kukaan kansanedustaja ei halua jäädä puhujatilaston häntäpäähän, sillä se kertoo jotain edustajan aktiivisuudesta. Puheiden määrään vaikuttaa myös ryhmien marssijärjestys. Pääsääntöisesti kokeneemmat kansanedustajat saavat enemmän puheaikaa kuin ensimmäisen kauden kansanedustajat. Tämä näkyy erityisesti suullisilla kyselytunneilla.

Tällä vaalikaudella perussuomalaiset ovat tehneet tähän ”sääntöön” myönteisen poikkeuksen. Ensimmäisen kysymyksen esittää usein varsin tuntematon kansanedustaja. Mutta ministerin vastauksen jälkeen ilmatilan ottavat ryhmän kokeneemmat kansanedustajat, jotka osaavat panna ministerit lujille.