Pääkirjoitus Öttiäiset tarvitsevat lisää elintilaa – yli puolet suomalaisista näkee merkkejä luontokadosta omassa lähiluonnossaan

Moni lahtelainen on viime päivinä hieraissut silmiään, kun keskeisellä paikalla sijaitseva Kirkkopuisto saa kukkia niittynä. Sama tilanne on monella muulla kaupungin viheralueella.

Luonnon monimuotoisuuden nopea köyhtyminen on yksi huolestuttavimmista ilmiöistä ympäristön muuttuessa jatkuvasti. Suurin uhka lajiston vähentymiselle on elinympäristöjen sirpaloituminen ja katoaminen. Ylen tekemän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista on jo havainnut merkkejä luontokadosta omassa lähiluonnossaan.

Pölyttäjien määrästä ja tarpeellisuudesta on puhuttu pitkään ja onneksi myös kaupunkiympäristöissä on herätty monimuotoisuuden säilyttämiseen. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen näkyy koko ajan enemmän myös Lahden viheralueiden hoidossa.

Säät ovat vaihtelevia ja epävarmoja, ja niin ovat arviot hyttyskesästäkin – selvää on kuitenkin se, että "Etelä-Suomessa on täyskähy päällä"

Kunnossapitoinsinööri Tanja Parviainen kertoo Etelä-Suomen Sanomissa, että pölyttäjien ja biodiversiteetin turvaamiseksi joitakin kaupungin viheralueita jätetään kokonaan niittämättä tai niitetään vasta myöhemmin kesällä varsinaisen kukinnan jälkeen.

Toki aina on ihmisiä, joiden mielestä niittämättä jätetyt pellot ja pientareet ovat rumia. Niin kauan kun kasvusto ja sen pituus ei haittaa esimerkiksi liikenneturvallisuutta, on monimuotoisuuden ylläpitäminen kuitenkin perusteltua.

Myös lahopuut edistävät luonnon monimuotoisuutta ja niiden merkitystä onkin alettu korostaa myös metsien ulkopuolella. Lahopuut voivat toimia eliöstön asuinpaikkana ja kartuttaa lajistoa kaupunkiympäristössäkin.

Lahdessa lahopuita viedään nyt puistoihin lasten leikkipaikoiksi tai komeiksi veistoksiksi. Moni kaadetuista katu- tai puistopuista löytää nykyisin uuden elämän lahopuuna haketuksen tai polttamisen sijasta.

Lahdessa lahopuita viedään puistoihin lasten leikkipaikoiksi tai komeiksi veistoksiksi.

Pienet teot ovat tärkeitä, mutta ne eivät yksinään riitä. Suomessa suurin yksittäinen syy metsälajien harvinaistumiselle ja uhanalaistumiselle on kuitenkin ollut metsissä vähentynyt lahopuun määrä ja laatu.

Onneksi virkistyskäytön arvostaminen ja metsien terveysvaikutusten hyödyntäminen on antanut mahdollisuuden uudistaa kaupunkimetsien hoitoa siten, että lahopuun määrää niissä on lisätty. Liian pitkälle ei saisi mennä, sillä kaupunkilaisilla pitäisikin olla edelleen mahdollisuus käyttää lähimetsiä myös kulkemiseen.

Monimuotoisuuden säilymiselle ja metsäpolkujen ylläpitämiselle pitäisi löytää nykyistä parempi tasapaino. Monet lähimetsät ovat lähes kulkukelvottomia, kun sikin sokin kaatuneita puita ja runkoja ei korjata edes metsäpoluilta pois.