Satu-Maria Niikon kolumni Lahtea aloittelijalle: Vesielämää

Harmillisen puutteellinen Lahti-tietämykseni paljastui heti toisena kesätyöpäivänäni. Ihmettelin ääneen, miksi radiosähkeessä kerrottiin, että Lanunaukion suihkulähteestä oli otettu kuplinta pois jääkiekon MM-kisahumun hillitsemiseksi. Että kupliiko suihkulähde muka? Eikö voi vain sanoa, että suihkulähde otettiin pois päältä?

Lempeän kärsivällisesti minulle selitettiin, että kyllä vain, Lanunaukion suihkulähde todella kuplii. Ja siinä missä pääkaupunkiseudulla rynnätään kisariemussa halailemaan 114-vuotiasta Havis Amanda-parkaa, Lahdessa on tapana ruiskuttaa Lanunaukion suihkulähteeseen astianpesuainetta ja muuttaa koko aukio vaahtobileiksi.

Sain myös suosituksen käydä tutustumassa kohteeseen. Kävinkin. Radiosähke oli oikeassa: Lanunaukion suihkulähde totisesti kuplii eikä suihkua.

Sitä Fairy-juttua paheksun tietenkin syvästi, mutta syvällä sydämeni mustimmassa sopukassa voin toki ymmärtää, että joku on joskus joutunut kiusaukseen.

Dekkariakin olisin lukenut, mutta sivulle istahti päivänkorento, enkä raaskinut kääntää.

Oikeasti asun Espoossa Suomen parhaan maauimalan vieressä. Suomen paras se on siksi, että paikkaa pidetään auki kelien eikä kalenterin mukaan, kuten kai liki kaikkialla muualla. Viime syksynäkin polskin maauimalassamme vielä lokakuussa. Oli islantilainen tunnelma, kun lämmin vesi höyrysi viilenevässä syysillassa.

Aloin silti jo maaliskuussa herkutella ajatuksella, että pääsisin kesällä vesijuoksemaan Lahteen uljaiden hyppyrimäkien juurelle. Kun työkaverit vielä kesän alussa väittivät, että siellä saattaa pienimmässä mäessä vielä kesällä joku harjoitellakin, olin myyty.

Juhannusaattona päätin ennen työvuoroa viimein suunnata hellettä uhmaten Urheilukeskukseen. Google Mapsin opastuksella kävelin vähän harhaan, mutta ei se mitään: löysin vahingossa Lahden kuuluisat Vesiurut. Ehdottomasti aion vielä mennä niiden tanssia katselemaan ja kuuntelemaan. Luvassa on tänä kesänä mm. Cheekiä ja Behmiä, mutta erityisesti kiinnostelee se Sleepy Sleepersin Kesämopo. Näytökset ovat päivittäin klo 13 ja 18. Googlasin.

Maauimalan sisäänkäyntikin löytyi viimein avuliaan lahtelaisherran ansiosta. Sain myös vinkin oivasta uimalammesta lähistöllä. Kun hyppyrimäkien juuressa siintävä allas sitten lopulta avautui silmieni edessä, vaikutuin aidosti. On se hieno!

Siellä minä sitten onnellisena polskin juhannusaattona auringossa Radio Voiman tahdissa. Teki kovasti mieli yhtyä lauluun eteläisestä Kaliforniasta, jossa ei kuulemma koskaan sada. Maauimalan vesi oli yllättävän lämmintä, mutta altaan vieressä oleviin suihkuihin pääsi onneksi välillä vilvoittelemaan. Oli niin upeaa, että otin juhannuspäivänä uusiksi.

Sunnuntainakin oli vapaata ja helle, joten suuntasin Mukkulan Kartanonpuiston uimarannalle. Helposti sinne pääsi bussilla: LSL:n reittiopas on loistava.

Olin oikein pakannut. Oli ranta-alustaa, aurinkorasvaa ja kylmälaukussa saaristolaisnappeja ja italialainen mocktail. Nurmikko oli mukavan lyhyeksi leikattu ja varjoakin löytyi. Espoolaisittain ottaen oli suorastaan väljää. Vesi oli vielä aavistuksen virkistävästi viileää, mutta montaakaan hellepäivää ei enää tarvita, kun on jo toisin.

Siinä minä sitten pötköttelin puolivarjossa ja vilvoittelin välillä Vesijärvessä. Dekkariakin olisin lukenut, mutta sivulle istahti päivänkorento, enkä raaskinut kääntää.

Varsinainen vesielämäni alkaa kuitenkin vasta, kun seuraavat vapaat koittavat ja pääsen mökille Iittiin. Lompsin rantaan ja rallattelen estoitta mennessäni vaaleansinisistä kesäpäivistä, jotka purjehtivat ohitse. Rantatuolilta poimin mukaani vesijuoksuvyön, ja astun naurettavan lämpimään järveen. Enkä tule pois koko päivänä.