Lukijalta | Miten Lahdessa koulutetaan kuntayhtiöiden hallitusten jäsenistä asiantuntijoita?

On todella mielenkiintoista, että Lahden kuntayhtiöistä on syntynyt mielipiteenvaihtoa. Tosin tämä lehti on sitä vauhdittanut uutisoimalla asiasta. Pertti Vartiainen ihmetteli (ESS 9.6.) ”kuntayhtiöiden salaperäisiä etuja”. Eivät ne edut kovin salaperäisiä ole, Etelä-Suomen Sanomat avasi ainakin bonukset hyvin.

Lahden kaupunginvaltuustokin pohti kuntayhtiöiden hallintoa ja tuli siihen tulokseen, että ydinyhtiöissä tulisi olla kaksi asiantuntijaa hallituksessa. Ei varmaan kauheasti huonontaisi tilannetta, vaikka koko hallitus muodostuisi asiantuntijoista. Ajatus oli ensin, että toinen näistä asiantuntijoista olisi puheenjohtaja. Taivuttiin kuitenkin kompromissiin, että voi se puheenjohtaja olla joku asiantuntematonkin.

Demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja lohdutti, että niille hallitukseen valituille, jotka eivät asioita tunne, annetaan koulutusta. Minkähänlainen koulutus pystyy tekemään asioita tuntemattomasta asiantuntijan? Ehkä kautensa lopussa jo jotakin saattaa tietää.

Mitään kiirettä tälläkään ei ole. Päätös astuu voimaan vuonna 2025. Kaksi ja puoli vuotta ehtii vielä hautomaan asiaa.

Suuri kysymys on se, miksi kuntayhtiöitä yleensä on. Energia ja vesi ovat varmasti sellaisia luonnonvaroja, joiden hallinnan kuuluu olla yhteiskunnalla. Silloin vältytään kohtuuttomalta ylihinnoittelulta. Useimmat muut yhtiöt ovat tarpeettomia. Kaupungin toiminta-ajatus on huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista. Siinä sitten voidaan tarkoituksenmukaisesti ostaa palveluita yksityisiltäkin, mutta varsinaisen bisneksen teko kuuluu yksityiselle puolelle. Yleensä siitä ei mitään isompaa yhteistä hyvää synny, kun julkinen puoli lähtee kilpailluille markkinoille.

Hyvä esimerkki on Lahden Talot. Hehän rakentavat koko ajan uusia taloja, kun vanhojakin on aivan tarpeeksi. Tase on sen kokoinen, että myymällä yhtiöstä varmasti saisi ison avun kaupungin ehtymättömään kassaan.

Kirjoittaja on lahtelainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut