Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pääkirjoitus Lahtelaista Fazer-osaamista kannattaa hyödyntää myös muissa maakunnallissa hankkeissa

Kun Fazer kertoi uuden makeistehtaansa sijoittuvan Lahteen, taustalla oli kuukausien valmistelutyö, johon osallistui joukko Lahden kaupungin viranhaltijoita sekä Lahden seudun kehitysyhtiön Ladecin johtoa. Yhdeksän hengen tiimiä johti Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Kokoonpanonsa puolesta projekti oli Lahti-vetoinen. Tehdas ja verotuototkin tulevat Lahteen, mutta hyöty ei jää vain yhdelle paikkakunnalle. Jättimäisestä tehtaasta hyötyvät myös Lahden ympäristökunnat. Voi sanoa, että kyseessä on sekä kunnallinen että maakunnallinen hanke. Siksi on luontevaa, että mukana hankkeessa oli myös Ladec. Sen pääomistaja on Lahti, mutta rahoitukseen osallistuvat myös Orimattilan kaupunki sekä Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin ja Padasjoen kunnat.

On selvää, että satoja ihmisiä työllistävä makeistehdas voi tuoda positiivista muuttoliikettä myös moneen muuhun kuntaan kuin Lahteen. Sama koskee uusia välillisiä työpaikkoja vaikkapa logistiikassa ja laitoshuollossa. Näin seudullinen yhteistyö toimii parhaimmillaan. Tehdas sijoittuu fyysisesti yhteen paikkaan, mutta hyödyt säteilevät useille kunnille. Uudet asukkaat maksavat veronsa asuinkuntaan, käyttävät paikallisia palveluita ja niin edelleen.

Seudullisesta yhteistyöstä oiva osoitus on myös Postin logistiikkakeskus, jota havitellaan Lahden seudulle.

Postilla on valmiina suuri logistiikkakeskus Orimattilan Pennalassa ja rahtikeskus Lahden Kujalassa. Lahden viranhaltijoita ei haittaa olla mukana kuntayhtymänä hakemassa tehdasta myöskään Orimattilaan. Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen tiivisti tilanteen näin: Kun yksi voittaa, kaikki voittavat, näin se seudullisesti menee.

Maakunnasta voi saada isomman kuin osiensa summan.

Lahtelaista osaamista kannattaakin hyödyntää nyt laajalti Päijät-Hämeessä. Sitä on karttunut vastikään Fazerin projektin myötä. Lahdessa tiedetään, mitä sijoittaja ja sijoittuja haluaa ja mitä kaikkea sille kannattaa alueena tarjota.

Seudullinen yhteistyö ei ole Päijät-Hämeessäkään uutta. Aiemmista hankkeista voi mainita esimerkiksi eteläisen kehätien, jota valtion ohella rahoittivat Lahti ja Hollola. Ilman sitä Fazeria ei ehkä olisi saatu sijoittumaan tänne.

Fazer, Posti ja niitä seuraavat isot hankkeet ohjaavat seudulliseen yhteistyöhön, mikä on erittäin tervetullutta. Yhteen hiileen puhaltamalla maakunnasta voidaan saada vahvempi kuin osiensa summa, ja silloin siitä hyötyvät kaikki.