Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Pääkirjoitus Viisaita sanoja Lahden poliittisen konsensuksen arkkitehdiltä

Lahden kaupunginjohtajana vuosina 1980–1995 työskennellyt Seppo Välisalo, 84, avasi pitkästä aikaa sanaisen arkkunsa Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa viikonloppuna.

Vaikka Välisalon aika kaupunginjohtajana päättyi jo lähes 30 vuotta sitten, hän ei ole menettänyt kiinnostustaan Lahden kehittämistä kohtaan. Viitisentoista vuotta sitten hän palasi kierrokseltaan takaisin Lahteen, mistä lähtien hän on seurannut taas entistä tarkemmin kaupungin asioita.

Välisalo muistetaan monesta eikä vähiten Lahden Business City -mainoskampanjasta. Se löi komeasti läpi myös Lahden ulkopuolella, mikä ei tosin ollut mieleen niille lahtelaisille, jotka olisivat halunneet Lahden leimaantuvan mieluummin pehmeämpiä arvoja kuten kulttuuria suosivana kaupunkina.

Haastattelussaan Välisalo huomauttaa osuvasti, etteivät nämä arvot ole ristiriidassa keskenään. Panostaminen yritysten hyvinvointiin poiki runsaasti lisäarvoa, joka säteili laajalle ja auttoi muun muassa rakentamaan joukon uusia kulttuurilaitoksia Paavolaan.

Samaa kaavaa ovat pyrkineet hyödyntämään myös Välisaloa seuranneet kaupunginjohtajat, joskus siinä myös mojovasti onnistuen. Tuorein esimerkki saatiin tällä viikolla, kun Fazer päätti rakentaa makeistehtaansa Lahteen. Se oli jättipottina verrattavissa Hartwallin 1990-luvulla tekemään ratkaisuun keskittää yrityksen koko tuotanto Kujalaan, Fazerille nyt varatun alueen naapuriin. Siinä siirrossa Välisalollakin oli kaupunginjohtajana näppinsä vahvasti pelissä.

Enää konsensus on pelkkä muisto, vaikka sille olisi edelleen tarvetta yhä riitaisammaksi ja repivämmäksi muuttuneessa kuntapolitiikassa.

Välisalo tunnetaan Lahdessa yhä myös miehenä, joka sai valtuuston kaksi suurinta puoluetta kokoomuksen ja SDP:n sopimaan ikuiset riitansa ja tekemään yhteistyötä. Se tuotti hyviä hedelmiä 2000-luvun puolelle asti.

Enää konsensus on pelkkä muisto, vaikka sille olisi edelleen tarvetta yhä riitaisammaksi ja repivämmäksi muuttuneessa kuntapolitiikassa. Välisalo tarjoaa sovittelijan viittaa kaupunginjohtaja Pekka Timoselle, jonka työ epäilemättä helpottuisi, jos isot ja vähän pienemmätkin puolueet ymmärtäisivät haudata sotakirveensä.

Riitelyn ja kyräilyn asemesta puolueiden on syytä ruveta taas pohtimaan yhdessä vakavasti ja pitkäjänteisesti, mikä on Lahdelle parhaaksi alati haasteellisemmaksi käyvässä ajassa. Konsensushakuinen ote, kriittisiä puheenvuoroja toki ylenkatsomatta, palvelisi myös tavallisten kaupunkilaisten tarpeita. Ne tuntuvat tänä päivänä jäävän liian usein puolueiden keskinäisen kinastelun jalkoihin.