Jukka Airon kolumni Mitähän Paasikivi olisi tuumannut Suomen Nato-jäsenyydestä?

Ajan riento on tänä keväänä ollut niin rajua, että mieleen on hiipinyt kysymys, mitähän kaikkien aikojen merkittävin lahtelainen Juho Kusti Paasikivi olisi tästä kaikesta ajatellut.

Paasikivi (1870–1956) muistetaan parhaiten jatkosodan jälkeisten vaaran vuosien pääministerinä ja presidenttinä. Hänet tempaistiin eläkkeeltä Suomi-laivan ruoriin, koska hän oli yksi harvoista, jonka maine ei ollut täysin ryvettynyt Neuvostoliiton silmissä sotiemme melskeissä.

Stalin uskoi Paasikiven, vanhasuomalaisen myöntyväisyysmiehen, luotsaavan Suomen oikealle väylälle taistelujen tauottua. Tämä teki työtä vaadittua ja alkoi käännyttää maanmiehiään uuden ulkopolitiikkansa kannalle. Sen johtoajatuksena oli, ettei Suomen pidä enää koskaan joutua sotimaan Neuvostoliitoa vastaan. Siksi ulkopolitiikkaa piti hoitaa niin, että se ei ajautuisi ristiriitaan itäisen naapurimme kanssa.

Samalla Suomen tuli silti Paasikiven mukaan pyrkiä pikku hiljaa vahvistamaan suvereniteettiaan raskaiden rauhanehtojen jäljiltä.

Linjansa pääkohtia Paasikivi kertasi toistuvasti päiväkirjoissaan, jotka tulivat julkisiksi vasta 1984. Silloin Moskovassa närkästyttiin, koska merkinnöistä paljastui, että Paasikivi ei ollutkaan niin suuri Neuvostoliiton ystävä kuin oli kuviteltu.

Vanha valtiomies aisti idän sapelin Suomi-neidon kurkulla.

Päin vastoin, Paasikiven suhtautuminen "Neuvosto-Venäjään" oli suorastaan inhorealistinen. Tsaarinajan routavuodet kokeneena hän aisti suuren vaaran neuvostojohdon maireiden ystävyyspuheiden taustalla.

Paasikiveä ahdisti, että Moskova pakotti suomalaiset kantamaan yksin syyllisyyttä sodista, jotka Neuvostoliitto itse aloitti 1939. Paasikivi myös pelkäsi, että venäläiset voivat koska tahansa repiä sopimukset ja ryhtyä väkivaltaisuuksiin, ”koska heillä ei ole moraalia”.

Vanha valtiomies aisti jatkuvasti idän sapelin Suomi-neidon kurkulla.

Paasikiven teeseistä voisi äkkiseltään luulla, että hän olisi viimeinen suomalainen kannattamaan maamme Nato-jäsenyyttä. Sehän on täydellisessä ristiriidassa suuren itänaapurimme etujen kanssa eikä olisi tullut kuuloonkaan hänen omana aikanaan. Silloinhan solmittiin vain YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa.

Mutta jos päiväkirjoihin perehtyy tarkemmin, niistä löytää tukea ajatukselle, että Paasikivi olisi hyvinkin voinut liputtaa Nato-jäsenyyden puolesta. Eritoten, jos hän olisi sattunut vielä elämään tällaisena aikana, kun Suomi on jo tukevasti osa länttä EU-maana ja Venäjä haikailee taas vanhan imperiuminsa perään väkivaltaa kaihtamatta.

Elokuussa 1948 Paasikivi kirjoitti suomalaisten käyvän jatkuvaa henkistä taistelua olemassaolonsa puolesta vastustaakseen neuvostoimperialismia, joka haluaa muuttaa Suomen alusmaakseen. ”Uppoaminen slaavilaisuuteen olisi meille kuolema. Sillä me kuulumme pohjoismaihin ja pohjoismaiden ja länsimaiden sivistyspiiriin”, hän kiteytti.

Paasikiven mukaan venäläisillä on aivan toisenlainen käsitys oikeudesta ja laillisuudesta kuin länsi- ja pohjoismaisilla kansoilla. Tämä nähtiin taas kerran, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia.

Rikos oli niin törkeä, että se olisi varmasti saanut Paasikivenkin taas paukuttamaan suomalaisten päähän ulkopoliittisen linjansa päätavoitetta. Sehän kuului, että Suomi ei enää koskaan saa joutua itänaapurinsa hyökkäyksen kohteeksi.

Ja mikä olisi varmempi pidäke kuin Suomen jäsenyys maailman vahvimmassa puolustusliitossa Natossa, suvereenina länsimaana toisten samanlaisten joukossa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut