Pääkirjoitus Biden sitoutui Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden takuumieheksi

Presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Magdalena Anderssonin torstainen matka Washingtoniin vahvisti, että Suomen ja Ruotsin pikamarssi kohti Natoa on saanut avukseen maailman vaikutusvaltaisimman takuumiehen. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden panee nyt kaiken poliittisen arvovaltansa peliin sen varmistamiseksi, että pohjoisten naapurusten jäsenyys läntisessä puolustusliitossa toteutuu nopeasti ja kivuttomasti.

Biden ylisti Suomen ja Ruotsin täyttävän kaikki Naton vaatimukset "ja vähän päälle" vankkoina ja taloudellisesti menestyvinä demokratioina, joilla on vahva moraalinen taju oikeasta ja väärästä. Biden myös korosti kaksikon vahvaa puolustuskykyä, minkä ansiosta uudet tulokkaat tekevät Natosta entistä vahvemman.

Täsmennys oli tärkeä, sillä Yhdysvalloissa katsotaan yli puoluerajojen karsaasti Nato-maita, jotka eivät panosta riittävästi omaan puolustukseensa. Siksi amerikkalaisten oli tarpeen kuulla presidenttinsä suusta, että Suomi ja Ruotsi eivät ole tulossa Natoon elääkseen Yhdysvaltain siivellä, vaan niillä on itselläänkin paljon annettavaa koko transatlanttisen yhteisön turvallisuudelle.

Presidentti Niinistö kuvaili vierailun antia vakuuttavaksi tuen osoitukseksi myös siltä osin, kuin se koski niin sanottua harmaata vaihetta ennen Nato-jäsenyyden astumista voimaan. Valtionjohtomme tietää nyt tarkasti, mitä käytännön toimia Yhdysvallat on valmis pyydettäessä tarjoamaan, ja se on painava viesti kaikille asianosaisille.

Harmaaseen aikaan liitetyt huolet ovat tosin sikäli helpottuneet, että Venäjän reaktiot ovat toistaiseksi jääneet pelättyä maltillisemmiksi. Tästä Niinistö voi kiittää myös itseään, sillä hänen puhelunsa presidentti Putinille oli huomaavainen ele, joka saattoi liennyttää ilmapiiriä oikeaan aikaan.

Niinistön ja Anderssonin seuraava urakka on käännyttää Turkki maidensa jäsenyyden kannalle.

Ikävä kyllä Suomen ja Ruotsin Nato-taipaleelle on ilmaantunut uusi varjo, kun Turkki on nähnyt pelin paikan asetelmassa, jossa yksikin jäsenmaa voi hidastaa kiusallisesti tuoreiden tulokkaiden jäsenyysprosessia.

Niinistön ja Anderssonin seuraava urakka on käännyttää Turkki maidensa jäsenyyden kannalle. Se tuskin onnistuu ilman tapaamista presidentti Erdoganin kanssa, niin vastenmieliseltä kuin neuvonpito autoritäärisen ja vaa'ankieliasemallaan häikäilemättömästi kiristävän vastapuolen kanssa voi tuntua.

Toki Yhdysvaltain vahva taustatuki taannee, ettei Suomen ja Ruotsin tarvitse nöyrtyä periaatteidensa vastaisiin lupauksiin varmistaakseen myös Turkin myötämielisyyden pohjoisen kaksikon historialliselle ratkaisulle.

Niinistö, Biden ja Andersson pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden Valkoisessa talossa – Niinistö mainitsi Turkin kielteiset kommentit